ganpati bappa morya

Tällä hetkellä istun koulun medical centerissa, sillä mun maha alkoi näköjään kuukauden jälkeen protestoida paikallista ruokaa vastaan. Oon viettänyt täällä vasta yhden yön, mutta haluan jo epätoivoisesti pois. Täällä kaikki heittää med centerista tän tasoista läppää: "Med is like a prison. When you get in, you'll never know when you get out". And oh boy how true is that. Oikeastihan mun pitäisi käyttää tää luppoaika hyväkseni ja laskea matikkaa (en oo ollut tunneilla ikuisuuksiin), mutta nääh, ehtiihän sitä myöhemminkin. Tai oikeastaan ei.

Wada 5 Room B3. Home. Portaat ylös ja oikealle.

Mitä mulle kuuluu? Mulle kuuluu kaikenlaista, kahdessa viikossa ehtii tapahtua yhtä sun toista. Oon ravannut lähimmässä kaupungissa Punessa joka viikonloppu, ylittänyt tien yksin (täällä siis ajetaan "väärällä" puolella. ja lehmät, pyörät, tuk tukit, ihmiset, bussit ja autot ovat kaikki samalla tiellä, joten voitte kuvitella sitä kauhun määrää), valvonut liian myöhään, syönyt mäkkiruokaa tuk tukin kyydissä, eksynyt liian monta kertaa, tanssinut kaatosateessa, tehnyt nuudeleita aamuyöllä. Oon kokeillut niin paljon uusia juttuja, etten enää edes muista kaikkia niitä. Elämä on kaunista mutta myös raakaa täällä, joten jos jäät pohtimaan asioita liikaa, juna lähtee kulkemaan ilman sua. Ja se kulkee niin nopeasti, ettet pääse enää kyytiin.

© Wardah (Pakistan). Yrittäkää bongata mut :D

Viime viikonloppuna meillä oli Ganesh-juhla, joka oli ihan uskomaton! Lähes koko koulu lähti yhdessä kävelemään kampukselta alas lähikyliin. Värit ovat suuressa osassa, joten meidänkin päälle heitettiin värijauhoja, pääosin punasta ja pinkkiä. Ja noi värithän ei lähde pois kovin helposti, mun päänahka on vieläkin osittain pinkki yli viiden pesukerran jälkeen! Oon hieman katkera kyllä mun tummahiuksisuudesta, kampuksen melkein kaikki alunperin blondit omaavat nimittäin nyt pinkihtävän tukan :D Koko kävely kesti yllättäen aika kauan, sillä aina välillä pysähdyttiin tanssimaan ja huutamaan sekä peseytymään siihen asti, kunnes uusi satsi värijauhoja lensi taas päälle. Parasta kuitenkin oli, kun yhtäkkiä alkoi sataa kaatamalla; lopulta kaikki olivat punaisia ja likimärkiä ja rumia mutta samalla niin kauniita. Juhlimisen jälkeen meidän Ganesh-patsas laskettiin läheisen kylän, Khubavalin kautta kulkevaan jokeen, mikä siis kruunasi tän kaiken.

© Tapiwa (mun roomie Zimbabwesta). Maya (mun roomie Singaporesta) & me lauantain Fashion Showssa, jossa kerättiin rahaa Community Fundiin. CF auttaa koulun opiskelijoita, joiden rahatilanne on heikko.

Koulunkäynti on nyt todella alkanut, ja muhun on iskenyt luultavasti jokaikisen UWC-opiskelijan dilemma: pitäisikö mun opiskella vai sosialisoida vai nukkua? Täällä pätee kolmen S-kirjaimen myytti: study, socialize, sleep. Voit valita kaksi, kolmatta et saa. Tällä hetkellä mun unimäärä on laskenut ihan minimiin; nukun sen 5-6 h yössä, mikä saattaa olla jollekin ihan tarpeeksi, mutta mä tarvitsen vähintään sen kahdeksan tuntia, jotta en olisi kuin kävelevä ruumis. Samalla joudun tekemään entistä enemmän töitä koulun eteen, sillä en oo opiskellut ikinä ennen enkuksi ja se hankaloittaa ja hidastaa läksyjen tekoa hieman. En kuitenkaan halua kykkiä nenä kiinni kirjassa koko ajan, sillä se ei oo sitä mitä tulin täältä hakemaan. MUWCI on niin paljon enemmän kuin pelkkää opiskelua, ja mua jää kaduttamaan suunnattomasti, jos en ota kaikkea irti tästä kokemuksesta.

PS. Jos sattumalta joku mahdollinen tuleva UWC-hakija on eksynyt tänne, niin mua saa vapaasti pommittaa kysymyksillä joko blogin kautta tai ihan sähköpostitse! Vastailen mielelläni :)

arki

Kouluun liittyen: valitsin mun aineet. Meillä oli kahden viikon mittainen trial period, jossa sai kokeilla eri aineita ja opettajia mielensä mukaan. Itse palloilin aika monilla tunneilla, mutta lopulta päädyin näihin:

HL English Language & Literature
HL Economics
HL Psychology
SL Mathematics
SL Environmental Systems & Societies
SL Spanish Ab Initio

IB-tutkintoon kuuluu vähintään kolme pakollista HL eli higher level -ainetta ja kolme SL eli standard level -ainetta. Jos karkeasti määritellään, niin sanoisin että SL -aineet on aika lailla samaa tasoa mitä lukiossa vedellään, mutta HL -aineissa sukelletaan jo astetta syvemmälle, ehkä suurin piirtein yliopiston alkuvuosien tasolle. IB:ssä on se hyvä juttu, että saat valita vapaasti niitä aineita jotka kiinnostaa sua - ja valinnanvaraa on paljon, ainakin MUWCI:ssa. Itse tuskailin koko tän trial periodin ajan, sillä en osannut päättää niin monien kiinnostavien aineiden - ja opettajien - välillä. 

Opiskelu englanniksi ei ole ollut  ihan niin haastavaa mitä aluksi pelkäsin. Mun casual english alkaa olla jo melko sujuvaa (ja vastaavasti mun suomi on mennyt lyhyessä ajassa ihan järkyttävään kuntoon; en osaa varmaan enää puhua kun tulen joulukuussa takaisin), mutta kaikki akateemiset ja hienot termit, mitä tunneilla käydään läpi, ovat vielä hieman hakusessa. Välillä turhauttaa, kun ei pysty osallistumaan keskusteluun niin hyvin kuin haluaisi (varsinkin kun  mun tunneilla suurin osa on natiivipuhujia), eikä ilmaisemaan itseään totuudenmukaisesti joutumatta kiertelemään ja kaartelemaan sanoja. Mutta tottumuskysymyshän tää on, parin kuukauden päästä en (toivottavasti) pidä tätä enää ongelmana.
 

Elämään liittyen: I love it here. Täydellinen paikka tää ei todellakaan ole, mutta jostain syystä kaikki ne virheet ja huonot puolet tuntuvat olevan osa tätä kaikkea. Välillä en saa nukuttua, koska lehmät ammuvat liian äänekkäästi tai viereisessä huoneessa luukutetaan musiikkia liian kovaa. Välillä ruoka on niin tulista, että saan juoda lasillisen vettä per suupala. Välillä joudun tappamaan kymmenen ötökkää jotta pääsisin nukkumaan ilman ininää. Välillä kastun litimäräksi kaatosateen yllättäessä kesken aurinkoisen päivän. Kaikki tällaiset pienet asiat olisivat ajaneet mut hulluksi koto-Suomessa, mutta täällä ne ovat normaaleja.

Elämä täällä on niin hektistä, että useimmiten et ehdi ees pysähtyä ja miettiä, mitä nyt oikein tapahtuu. Sen takia en välillä voi vieläkään uskoa että oon täällä. Haistan ja tunnen ja elän sen kaiken, mistä puolisen vuotta sitten vain haaveilin ja luin ja katselin kuvia sekä videoita. Joskus mietin onko se oikeasti Suomi-minä joka kokee tän kaiken, vai lähtikö musta jokin erillinen pala tänne Intiaan kun astuin turvatarkastuksen läpi Helsinki-Vantaan lentokentällä. Mulla ei ole ikinä ollut kunnollista vastausta kysymykseen "Where are you from?", mutta täällä se on entistä hankalampaa. Suomessa vastaisin aina Vietnam, mutta täällä sanon aina "Vietnam and Finland", vaikka se aiheuttaakin hämmennystä ja lisää kysymyksiä. Monet muut oppilaat tuntuvat olevan niin varmoja omasta identiteetistään ja kansallisuudestaan, kun mä taas lillun siinä välimaastossa. Välillä mua pelottaa, että en osaa edustaa kumpaakaan maata kunnolla, ja niin hyvin mitä mun pitäisi osata.

MUWCI:n maagisuus koostuu pienistä hetkistä. Rakastan sitä, kuinka ihmiset muistavat mun nimen, vaikka mä en välttämättä muista heidän. Rakastan sitä, kuinka aamutunneilla klo 7.30 kaikki haukottelevat ja hierovat unihiekkaa silmistään. Rakastan sitä, kuinka en ole ainoa joka istuu Economicsin tunnilla wtf-ilme kasvoillaan. Rakastan sitä, kuinka ihmiset tekevät parhaansa tehdäkseen jonkun syntymäpäivästä ikimuistoisen. Jokainen yö, jonka vietän tähtitaivasta tuijottaen ja syvällisiä jutellen vahvistaa mun uskoa siihen, että jonakin päivänä tää on koti.  Ei ehkä ihan vielä, mutta kohta.

Super lyhyt video, jonka kuvasin koulun Film Clubia varten. Käsi tärisee ja editointi töksähtelee joo, mutta en malta oottaa että saan oppia ja kehittyä paremmaksi! Internet Hill sijaitsee ihan meidän kampuksen lähellä, ja sieltä on ihan huikeet maisemat alas ympäröivään laaksoon!