how india changed me

·       
 käsidesi. Oon aina ajatellut, että käsidesin käyttäminen on melko mummomaista (kaikella kunnioituksella ikäihmisiä kohtaan siis) sekä en millään saa pois mielestäni leffojen stereotyyppisten pissispuhtausfriikkihahmojen fiksaatiota siihen. Kuitenkin tän vajaan vuoden aikana käsidesi on todistanut hyödyllisyydensä monen monta kertaa, varsinkin matkustaessa se on ollut oikea hengenpelastaja. Tiedätte varmaan purkkapussin ja kuinka sen omistaja on yhtäkkiä kaikkien paras ystävä – sama pätee meillä Intiassa mutta vaan käsidesin kanssa :-D Nyt kannan pientä käsidesiputeloa mun laukussa kaikkialle ihan Suomessakin, sillä on kätevä hoitaa käsien perushygienia kuntoon kun lavuaaria tai puhdasta vettä ei oo helposti saatavilla. Ja tiedostan kyllä ylihygieenisyyden olevan pahasta, joten osaan kyllä kontrolloida tota käsidesillä läträämistä – tai niin ainakin luulen, haha.

·    alhaisen hygieniatason sietäminen – tää kohta on hieman paradoksaalinen ton edellisen kanssa mutta menkööt. Ja hygienialla siis tarkoitan ihan yleisesti enkä itseäni tai kanssaihmisiä :-D Vaikka kuinka rakastaisin Intiaa, faktat tiskiin vaan ja myönnettäköön, että kehitysmaana monet asiat kuten hygienia ja puhtaus on aika reippaasti Suomea jäljessä. Esimerkiksi kadut ovat likaisia ja superpölyisiä runsaan liikenteen takia, avonaisia roskapusseja jätetään lojumaan sinne tänne eikä mutaa tai muuta likaa helpolla pelästytä. Tottumuskysymyshän tää on, huomasin yks kerta yhdeltä yöllä jahtaavani kaksi rottaa – sotavarusteina kännykän taskulamppu, sytkäri, dödö sekä palanen luultavasti homehtunutta juustoa pahvilaatikossa – ympäri mun poikaystävän huonetta ja tää kaikki tuntui ihan... normaalilta? Ei luonnolliselta, mutta normaalilta. Suomessa oisin varmaan juossut kirkuen pakoon, haha. (Tunnin intensiivisen jahtaamisen jälkeen huone näytti olevan kuin pommin jäljiltä ja me maattiin sängyllä kuoleman partaalla. Rottien häätäminen on tosi uuvuttavaa hommaa, minkä takia ne tunnetaankin yleisesti kampuksella nimellä sitkeät paskiaiset)

·      mun englanti. En mun suomalaisten kavereiden pettymykseksi mutta omaksi helpotuksekseni omaksunut intialaista aksenttia, vaan mun kielitaito intialaistui muilla tavoin. Jotkut yleiset hindinkieliset sanat sekä fraasit on pinttynyt mun jokapäiväiseen puheeseen – chalo, theek hai, accha sekä chutiya näin hyvinä esimerkkeinä (näitä mun on turha edes yrittää kääntää suomeksi – mahdoton yritys). MUWCI:ssa monet alottaa hindin kielen opiskelun IB-aineena, mutta kaikille ulkomaalaisille on pakollista suorittaa lyhyt Conversational Hindi -kurssi, jossa opitaan sekä hindin että intialaisen kulttuurin perusteita. Täytyy kuitenkin myöntää, että mun hyvin suppean hindisanavaraston oon kyllä poiminut mun intialaisilta kavereilta :-D Mun tapa puhua enkkua on kuulemma myös melko intialainen (en tiiä yhtään kyllä onko tää pelkästään intialainen tapa, mutta mutta); esimerkiksi aika monet kysymykset lausun vaan toteavina fraaseina ja lisään sanan no perään nousevan intonaation kera. ”Did he say the jeep is coming at six?” à ”He said the jeep is coming at six, no?”

·     tinkiminen. Aina ei-intialaisen astuttua kauppaan kuin kauppaan alkaa myyjillä soida turisti!-hälytyskellot päässä, ja automaattisesti kaikkien tuotteiden hinta vähintään kaksinkertaistuu. Tinkiminen on osa intialaista kulttuuria ja sitä harrastetaan melko aggressiivisestikin kaikkialla, monesti intialaisten kiistellessä keskenään huomaan pelkääväni jonkun käsirysäkän syntymistä... Itse en oo ihan noin päällekäyvä, ja aluksi vähän epäröin tinkimistä koska hintataso oli ilman sitäkin ihanan alhainen Suomeen verrattuna. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin saada langanpäästä kiinni ja nykyään oon jo itseasiassa aika hyvä! :-D Lähes aina saan hinnan putoamaan ainakin puolet alkuperäisestä jos vaan jaksan jankata tarpeeksi kauan, takuuvarma kikka on lähteä mitään ostamatta pois kaupasta kunnes siinä ovenpielessä myyjät huutaa suostuvansa sun hintaan. Toimii. Intialaisista vaatteista huolimatta näytän vieläkin (tai jopa ehkä enemmän) turistilta, mutta muahan ei petkuteta millään 250 rupian riksoilla kun tiedän, että samanpituisen kyydin saisi satasella. Pari ekaa päivää kauppoja kierrellessä Suomessa tuntuu aina niin hassulta, kun hinnat on kaikki ihan fiksattuja ja niin sydäntäsärkevän korkeita. Huoh.

·      itsenäisyys. Tästä kohdasta voisin kirjoittaa ihan erillisen postauksen jos vain en olisi näin laiska ja jos kiinnostusta löytyy sieltäpäin :) UWC-elämä automaattisesti pakottaa itsenäistymään, mutta uskaltaisin väittää että Intiassa se korostuu hieman. Kampuksella meillä on kouluruokailu ja koulun omat taksinkuljettajat sekä siivoojat, mutta tää on kuitenkin enemmän osa intialaista kulttuuria ja vaikka UWC-koulu ollaankin, maassa maan tavalla pätee täälläkin. Hoidan omat ruokaostokseni, maksan omat puhelinlaskuni, pesen ja kuivaan omat pyykkini, järjestän omat kulkuneuvoni, menen yksin lääkäriin (intialainen sairaala on ollut yksi kulttuurisesti shokeeravin kokemus minkä oon täällä kokenut. Jos saisin itse päättää, never again), hoidan itse kaikki passiin ja viisumiin liittyvät byrokratiasotkut, suunnittelen ja maksan omat lomamatkani ja niin edespäin. Pieniä konkreettisia arkisia asioita, joita itse hoitaessa kuitenkin ymmärtää miten itsenäiseksi on tullut verrattuna ennen UWC:tä ja miten riippuvainen on ennen ollut omista vanhemmista. Täällä MUWCI:ssa koulu luottaa meihin paljon ja esimerkiksi aikuisitta matkustaminen onnistuu eikä minkäänläisiä nukkumaanmenoaikoja tai curfewta ole. Tää antaa mahdollisuuden kontrolloida omaa elämänrytmiä, mikä opettaa tosi paljon mm. omasta unentarveesta sekä fyysisestä kestokyvystä (tän huomasin itse joskus syys-lokakuun aikoihin kun koitin tehdä ihan kaikkea, opiskella ja sosialisoitua ja vain imeä itseeni niin paljon sitä niin kutsuttua MUWCI-kokemusta kuin vain pystyin. Päivittäiset yöunet jäi siihen neljään-viiteen tuntiin ja lopulta mun kroppa petti ja olinkin kipeä melko pitkän aikaa, mikä oli mulle korkean vastustuskyvyn omaavana melko epätavanomaista).

·        ruokamieltymykset. Ennen Intiaa olin melko nirso ja vaikka vedinkin (naama pitkällä tosin) useimmat epämiellyttävätkin ruoat alas, lista inhokeista oli ihan liian pitkä. En syönyt tulista ruokaa ollenkaan, ja tietty Intia tulisen curryn ja mausteiden maana aiheutti mulle varsinkin alussa vaikeuksia – ei ollut varmaan viimeinen kerta kun kyyneleet valui silmistä tulisuuden takia. Nykyään mun sietokyky tulista ruokaa kohtaan on parempi, mutta oon oppinut välttämään tulisia ruokia niin paljon kuin pystyn ihan senkin takia että ne pistää mun vatsan aika tehokkaasti sekaisin. Kouluruoka ei meillä oo mitenkään ylistämisen arvoista – ja valitettavasti kokkaan itselleni ihan liian harvoin - joten mun nirsous on vähentynyt aika paljon nääntymisen välttämiseksi, haha. Yli 60 kansallisuuden parissa elämisessä on lukuisia plussapuolia, ja yksi niistä on mahdollisuus erimaalaisten ruokien maistamiseen. On ollut niin suosikkeja kuin inhokkeja, itse oon syöttänyt salmiakkeja ja turkinpippureita aika ahkerasti ihmisille ja lähes poikkeuksetta kyseiset makunautinnot päättyy yökkäyksiin ja roskiksen etsintään sekä mulle tyytyväiseen nauruun :-D Haha, miten niin sadisti?

·      nukkumistottumukset. Enhän mä Suomessakaan nukkunut tarpeeksi, mutta seitsemällä tunnilla hiihtelin aika mutkattomasti jokaisen päivän läpi. UWC-elämä tunnetusti vähentää sun unimäärää aika reippaasti ja se olikin yksi niistä asioista, jota stressasin tosi paljon etukäteen sillä mun ideaaliyöunet kestää sen yhdeksän-kymmenen tuntia. Ja noh, eka termi oli aika tappo sillä nukuin parhaimmillaan viisi tuntia yössä ja kulutin itseni ihan puhki, mikä johti siihen että nukahtelin mitä omituisempiin aikoihin mitä omituisempiin paikkoihin :-D Oli ihan normaalia tulla kahdelta kotiin koulun jälkeen ja simahtaa sängylle viideksi tunniksi missaten kaikki pakolliset aktiviteetit ja herätä sopivasti illalliselle. Oon aina ennen ollut tosi kevyt nukkuja ja tietyllä tavalla olen vieläkin, mutta nyt pystyn nukkumaan mun herätyksen ohi (mitä Suomessa ei tapahtunut ikinä. Ikinä.) jos oon tarpeeksi univajeinen. Oon myös oppinut heräämään joka päivä aamuseitsemältä automaattisesti ilman minkäänlaista herätyskelloa, myös viikonloppuisin ja silloin kun ei edes olisi koulua. Friikeintä oli kun joululomalla Suomessakin aloin heräämään seitsemältä – tosin Intian aikaa mikä tarkotti puoli viideltä aamulta Suomen aikaa, haha.

Tässä hyvin epämääräisessä järjestyksessä hyvin epämääräisiä asioita mitä tuli nyt mieleen, lisääkin varmasti olisi jos vaan jaksaisi kauemmin pohtia. Tän kirjoittaminen oli itse asiassa tosi hauskaa, jännä huomata miten paljon oon itse muuttunut ja miten paljon mun suhtautuminen joihinkin asioihin poikkeaa entisestä :-D Vähän erilaista postausta tähän väliin, toivottavasti tykkäsitte! Täällä Vietnamissa on ollut ihan tajuttoman kuuma ja mun päivät on koostunut lähinnä lämpöhalvauksen välttelemisestä, joten koneeseen koskeminen ei oo tullut mieleenkään. Koitan päästä vähän säännöllisemmän postailun pariin sitten taas Suomessa, luultavasti siinä heinäkuun puolella. Postausideoita mun tyhjää lyövälle päälle saa aina heittää :)