5 weeks left

1. Auringonnousua kello 6.30 meidän huoneen ikkunasta. Kakkosvuotisilla oli kyseessä viimeinen koulupäivä ja ne päätti herättää meidät viideltä aamulla pieneen sotaan. Ei siinä unenpöpperöisenä kauheesti naurattanut sillä meillä ykkösillä oli kuitenkin koulua seuraavana päivänä, mutta oli mulla ainakin ihan hauskaa loppujen lopuksi. Vaikka sainkin sangollisen kylmää vettä niskaani. 2. Crazy rickshaw ride jokunen viikonloppu sitten Punessa 3. Shameless rickshaw selfie, minä ja ihana puolalainen Ada! 4. Rakas Wada 5 auringonlaskun aikaan 1. Tyytyväinen minä koska hyvä ruoka = onnellisuus. Mun huonekaverin Mayan äiti oli täällä visiitillä ja käytiin yksi ilta syömässä aasialaisessa nuudelibuffetissa! 2. Kuolen. Miksen voi saada tällaista ruokaa joka päivä koulussa? 3. Kokattiin vietnamilaista ruokaa ProjectBrunei2014 -hanketta varten. Paistoin näitä kevätkääryleitä kolmen tuntia ja toimin tarjoilijana sekä tiskaajana vielä lisäksi kaksi tuntia, mutta ihmiset rakastui joten time well spent! 4. Hyvänä tyttöystävänä (krhm) päätin leipoa mutakakun ihan vaan piristääkseni tuon tietyn päivää. (ja ainoa vuoka jonka löysin oli tietenkin sydämen muotoinen...) Täällä kokkaaminen on aina hieman amatöörimäistä touhua ja koska uunia meillä ei tietenkään ole, oli kakku mikroaaltouunileivonnaiseksi tosi maukas ja onnistunut! 1. Kun on vino pino esseitä ja läksyjä oottamassa sekä koe huomenna - johon et ole opiskellut tarpeeksi - on tietenkin ihan luontevaa pulahtaa uima-altaaseen keskellä yötä. Eikä muuten ollut yhtään kylmä. 2. Kärsivä IB-opiskelija 3. Mun seinää taas kerran. Tein ton unisiepparin itse muutama vuosi sitten, ja se itseasiassa karkottaa painajaiset pois melko hyvin. 4. En kiinnitä huomiota mun ulkonäköön ja vaatteisiin niin paljoa täällä, mutta pienet yksityiskohdat piristää ja ainakin sormuksia mun sormissa näkee lähes aina!

Kännykuvia sillä kameraan en ole koskenut pitkällä tikullakaan, pahoittelut siitä. Nyt vihdoin uuden puhelimen saatuani se on ollut kuin käden jatke (valitettavasti...), joten esim. mun Instagramia seuraamalla saa varmasti säännöllisemmin päivityksiä mun elämästä kuin vaikkapa täällä. Viimeinen kaksiviikkoinen rutistus koulua ennen ekan vuoden loppukokeita alkaa huomenna, joten välillä tuntuu ettei ole ees aikaa hengittää ja vain olla. 

Tasan viisi viikkoa ennen kuin on aika palata kotiin. Viisi viikkoa on aivan liian vähän ja mua pelottaa niin niin paljon päästää irti kaikista niistä rakkaista ihmisistä, joihin mulla on ollut etuoikeus tutustua. Tulevat ykköset on stalkattu läpi ja joka päivä taas uudet nimet ja naamat esittäytyvät facebookissa meille nykyisille opiskelijoille (mun ja Armin ykkönen vaikuttaa ihan mahtavalta. ja me saatin poika!!) ja mua kauhistuttaa sillä muistan elävästi viime vuonna kuinka tein itse samaa. Tuntuu kuin se ois ollut ikuisuus sitten, niin paljon on ehtinyt tapahtua. 

Viime viikot on ollut kuin vuoristorataa, tunteet on heilunut laidasta laitaan ja nyt vaunu kiikkuu huipulla kallistuen eteen ja taakse. Pitkästä aikaa oon tehnyt suuria, vakavia päätöksiä mun tulevaisuutta koskien ja se on pelottavaa. Tuntuu, etten ole tarpeeksi kypsä ja viisas päättämään omasta elämästäni, vaikka tietenkin mä olen ainoa joka niin voi tehdä. 

1/2 kohta takana. Elämäni parhaimmat, kauneimmat ja mullistavimmat kuukaudet takana, ehdottomasti.

travel week - II

Lähdettiin lauantaipäivällä liikkeelle 11 hengen porukalla, soitettiin jeepit kampukselle ja kurauteltiin sieltä Intian väkirikkaimpaan kaupunkiin Mumbaihin, joka sijaitsee noin 150 kilometrin mutta neljän-viiden tunnin ajomatkan päässä. Sieltä me noustiin junaan, jossa oli tarkoitus viettää 20 tuntia - mua kauhistutti tää ajatus aika paljon sillä en oo ikinä ennen matkustanut junalla Intiassa ja en ole kauheesti positiivisia kokemuksia kuullut monilta. Onneksi me ostettiin suht hintavat liput (eli noin 15 euroa, haha), joten me saatiin ilmastoitu yöjuna sängyillä, mikä on aikamoista luksusta. Eihän tää juna tilavuudeltaan ja hygieniatasoltaan yltänyt Suomen tasolle, mutta yllättävän mukavia ne sängyt oli ja kaksikymmentä tuntia valui enemmän tai vähemmän nukkuessa edellisen kuukausien univelat pois (epätoivoinen yritys tietenkin).

Kochissa, joka on satamakaupunki ja yksi Keralan suurimmista paikkakunnista, me nukuttiin yks yö ja turisteiltiin ympäriinsä. Käytiin katsastamassa kuuluisat kiinalaiset kalastusverkot ja pyörittiin hieman paikallisilla marketeilla, tsekattiin juutalainen kaupunginosa mikä oli todella mielenkiintoinen sillä se erosi arkkitehtuuriltaan ja fiilikseltään täysin muusta kaupungista. Mun kaksi kaveria meidän porukasta on juutalaisia, mikä toi tietenkin omanlaisensa silauksen koko visiitille. Tää on yks monista UWC:n hyvistä (ja toisaalta huonoistakin) puolista - monet ennen kaukaisilta tuntuvat asiat koskettaa nyt paljon henkilökohtaisemmin kun lähes poikkeuksetta joku sun tuttu liittyy siihen.

On muuten ihan uskomatonta miten suhteilla on niin paljon merkitystä täällä ja miten korruptoitunut Intia oikeesti on. Meillä oli oma minibussi ja yksityiskuljettaja todella huokeaan hintaan, me saatiin ihan naurettavia alennuksia erinäisistä paikoista sekä nukuttiin ihan tasokkaissa hotelleissa euro/yö -meiningillä - kaikki saatu vaan mun intialaisen kaverin suhteilla. Huhuh. Ihan yleisestikin suhteet ja raha ne asiat jotka merkitsee täällä - paluumatkalla Goasta takaisin koululle meidän tilausbussi ajoi kolarin ja kyllähän poliisit ryntäs perille, mutta koko soppa saatiin huitaistua ohi parilla puhelinsoitolla. Monet mun intialaiset kaverit perheineen on niin vaikutusvaltaisia täällä, että välillä hirvittää aatella miten paljon valtaa joillakin ihmisillä voi olla.
Kochin jälkeen meidän bussi otti suunnaksi Munnarin, joka on kuuluisa teeviljelmistään. Siellä me vietettiin reilu kaksi päivää ja yötä, rentouduttiin kunnolla ja käytiin kävelyillä teeviljemäpelloilla sekä lipitettiin asianmukaisesti teetä (kardemummatee oli mun lemppari!). Munnar sijaitsee kukkulalla hieman eristyksessä muusta maailmasta minkä takia maisemat oli ihan uskomattoman upeat, siellä näki kaikkialla koskematonta luontoa. Elefanttiratsastusta tuli myös kokeiltua ja kylhän se hauskaa oli, mutta ei mitenkään maailmaamullistavaa :-D Tai sitten vaan pyörittelin liikaa kauhuskenaarioita päässäni ja jännitin liikaa.
Thekkadyssa me käytiin katsastamassa kuuluisa Periyarin kansallispuisto, mutta suureksi pettymyseksi en bongannut yhtäkään (!) elefanttia tai tiikeriä... Tuli kyllä hieman huijattu olo haha, maksoin sentään 5 euroa sisäänpääsystä mikä on aika tyyristä itseasiassa. Kumarakomissa me käytiin jokivarsiveneilemässä, meillä oli oma hulppea venetalo (kylppäreineen ja keittiöineen ja kaikkea) ja just tommosina hetkinä varsinkin ymmärrän miten onnellinen ja onnekas oonkaan kun saan olla täällä ja kokea sellaisia asioita mitä en Suomessa ikinä pääsisi kokemaan.
Koko viikko oli melko paljon juoksemista paikasta toiseen ja äärimmäistä turisteilua ja kuvien räpsimistä, joten oltiin kaikki todella helpottuneita kun oli aika pakata rinkat taas ja hypätä Goaan menevään junaan. MUWCI-oppilailla on perinteenä päättää Travel Week Pohjois-Goaan Baga -nimiselle rannalle, ja meitä oli tänäkin vuonna siellä reilut sata (!), eli lähes puolet koko koulusta. Oli aika hämmentävää nähdä niitä tuttuja samoja naamoja viikon erossaolon jälkeen, tuntui että jo siinä ajassa ihmiset ehtivät jo muuttua jonkin verran. Päivisin me rentouduttiin rannalla ja syötiin hyvin, kierreltiin katukojuja ja nautittiin venäjän kielestä (vannon että 50% Bagan populaatiosta on venäläisiä, ravintolan menutkin on ensin venäjäks ja sitten vasta enkuksi) haha. Illalla me käytiin tsekkaamassa Goan yöelämä ja oli ihan uskomattoman hullua molempina päivinä. What happens in Goa stays in Goa, tämmönen kuiva väännös Las Vegas -sanonnasta pätee kyllä aika hyvin...
Reilu kaksi viikkoa on jo kulunut Travel Weekista, kova halu on jo takaisin. Koulu alkaa tosissaan nyt heittää kuraa niskaan, kakkosilla päättyy mocksit (vähän kuin lukion preliminäärit) tänään ja meillä ykkösilläkin alkaa nyt tasaisesti olla paljon enemmän hommia ennen toukokuun alkua ja end of year exams - jotka on varsinkin Britteihin hakiessa paljon tärkeempiä kuin varsinaiset IB-loppukokeet. Iiks.

Blogille ei siis luultavasti jää paljon aikaa (ei sillä että ennen olisi jäänyt), mutta toivottavasti jaksatte seurailla mukana. Saan tietää mun ykkösen hyvin luultavasti viikon päästä ja oon super innoissani!!!
Hävitin mun kännyn Goassa (hups), joten nyt ostettuani uuden kapistuksen siirryin vihdoinkin Instagramin ja muiden sosiaalisen mediaturhuuksien pariin. Instasta mut löytää nimellä lampppu, sinne varmaan päivittelen minikuulumisia paljon useemmin mitä blogiin!

travel week - I

 

Hengissä selvittiin, upea upea upea reissu takana. Tässä hieman kuvia, lisää pukkaa selostuksen kera heti kun elämä tarjoaa pienen tauon. 

♥ rakkautta Suomeen

kuulumisia

Tyypillistä Bollywood-musaa teille! Nää on näitä biisejä jotka jokainen osaa ulkoa, vaikka meillä ei oo hajukaan mitä me lauletaan :-D

Lähestulkoon joka maanantai-iltapäivällä tapahtuva college meeting, jossa opettajat ja me opiskelijat yhdessä kokoonnutaan yhteen paikkaan keskustelemaan kuluneen viikosta ja ilmoitellaan tulevia tapahtumia.

Pikapäivittelyä nyt pitkästä aikaa tähän väliin! Ihan hullua kuinka nyt on jo maaliskuu vaikka täällähän sitä ei oikein nää; aurinkoista ja lumetonta on aina, lämpötilat on tosin kyllä alkaneet nousemaan hitaasti mutta varmasti - iltapäivällä paahtuu takuuvarmasti jos erehtyi vetämään mustat farkut jalkaan aamulla. En suosittele :-D Mutta niin kampuksella tosiaan saa pukeutua ihan miten lystää (hyvän maun rajoissa), mutta muualle mentäessä pitää tietenkin olla kulttuurillisesti hienotunteinen (culturally sensitive, miten tää termi käännetään suomeksi); nyrkkisääntönä varsinkin tytöillä on peittää olkapäät sekä polvet, mikä ei oo tietenkään mitenkään kauhean haastava tehtävä. On vain mielenkiintoista verrata Intiaa vaikkapa Suomeen, jossa pukeudun paljastavammin jo 20 asteessa kun täällä ei 40 asteen hellekään saa mua hyppimään shortseissa ja topissa (kampus on taas tietenkin ihan toinen asia...).

Mun wadan, W5:n vartijan lempparispotti. Meillä on kampuksella vartijoita, jotka vaan yksinkertaisesti pitää silmällä ettei mitään pahaa tuu tapahtumaan. Ja pahalla tarkoitan jotain vaarallisia tilanteita (tulipalo, myrkyllinen käärme ymsyms), sillä ei he meitä opiskelijoita kyttää millään tavalla. Monet mun kaverit on ollut järkyttyneinä kuullessaan että meillä on vartijoita - "ihan kuin jotain vankilameininkiä" - mutta suoraan sanottuna mä en ainakaan sitä huomaa enkä koe että mua valvotaan tai että mun yksityisyyttä on jotenkin loukattu.

Vasta nyt pikkuhiljaa me ykköset ollaan huomattu että IB on alkanut, sillä töitä on ollut niin paljon että yks päivä oikeen itketti miettiä mun vanhaa lukiota Ressua Suomessa ja sitä vähäistä työmäärää mitä sieltä sain :-D (Voisin heittää yhden tosi huonon vitsin tähän väliin: I(B) came in like a wreeecking ball got it? Hahaha tää on yks niistä läpistä jotka on niin huonoja mutta paikkansapitäviä että pakko nauraa) Ihan näin yleisesti voisin kertoa että opiskeluun suhtaudutaan nyt paljon vakavammin, sillä tää termi ja nää arvosanat on elintärkeitä varsinkin niille, jotka aikoo hakea Jenkkeihin yliopistoon ensi syksynä - eli periaatteessa kattaa 75% koko koulusta... Viime aikoina meitä ykkösiä on kuumoteltu EE:stä (Extended Essay, 4000 sanan esseepommi omavalintaisesta aiheesta joka kattaa yhden pisteen koko IB-loppuarvosanasta, ei tunnu kauheen tärkeeltä mutta tää on monen IB-opiskelijan suurin painajainen) jonka deadline on vasta ens vuoden helmikuussa... Ehkä tää info oli kuitenkin melko välttämätön sillä silti on näitä tapauksia jolloin koko essee on hutaistu muutamassa päivässä ennen vihoviimeistä palautuspäivää haha.

Tämmösiä kivipenkkejä on siroteltu ympäri kampusta sinne tänne, tää on uima-altaan (ihme etten oo ottanut kuvia vielä ja koittanut saada teidät kateellisiksi :-D) vieressä sijaitsevalla nurmikolla. Tosi kiva paikka vaikkapa lukea jotain tai kirjoittaa päiväkirjaa - tai sitten tuijotella bodaavia ihmisiä kuntosalilla ja tuntea huonoa omatuntoa omasta laiskuudestaan. Jep. Se jälkimmäinen.

Täällä me kaikki ollaan pikkuhiljaa ymmärretty miten aika on valumassa loppuun kakkosilla. Tää aiheuttaa jonkinlaista sekavaa epätoivoa ja halua nauttia jäljellä olevista yhteisistä päivistä niin paljon kuin on vaan mahdollista. Meidät ykköset on pikkuhiljaa valmisteltu ja infottu ottamaan harteillemme se vastuu, joka kakkosilla on ollut aikoinaan ja ainakin mua se pelottaa ihan sikana. Johan mä vasta tulin tänne, enhän mä tiedä tarpeeksi olemaan kypsä ja vastuullinen (yeah right) roolimalli tuleville ykkösille? Ja mikä pahinta, en todellakaan oo valmis luopumaan näistä ihmisistä tietäen, että suurinta osaa en varmaan näe enää koskaan. Miksi tää paikka tuo mun elämään ihania ihmisiä vain viedäkseen heidät pois vuoden parin kuluttua?

Meillä oli eilen jokaviikkoinen Manavya-sessio, joka on siis mun CE (community engagement) eli vapaaehtoistyö. Me käydään 45 minuutin ajomatkan päässä olevassa kylässä sijaitsevassa lastenkodissa, jossa asuu HIV-positiivisia lapsia ja nuoria. Leikitään, lauletaan, pelataan pelejä ja yksinkertaisesti vaan vietetään aikaa yhdessä. Joka kerta me koitetaan keksiä jotain uutta tekemistä, ja eilen meillä oli kynsilakkoja vanhemmille tytöille ja he kyllä tykkäs tosi paljon. Vaikka mulla ois ollut miten huono päivä, Manavyassa käyminen piristää mua lähes poikkeuksetta aina! 

Mutta onneksi super kivoja juttuja tulee tapahtumaan! Näistä suurin innostuksen aihe on tällä hetkellä Travel Week, 9-päiväinen matkustetaan-ympäri-Intiaa-kaveriporukassa-ilman-aikuisia -sekoilureissu joka alkaa huomenna!!! Oon niiin innoissani että viime päivinä ei oo opiskelusta kauheesti tullut mitään, haha keskittymiskyky on ollut hieman koetuksella. Lähden Keralaan, joka on Intian eteläisin osavaltio ja kuvista päätellen ja tarinoita kuunnellen aivan mielettömän kaunis paikka! Ideana on viettää aikaa Kochissa, joka on Keralan suurin kaupunki ja oli 1300-luvulla tärkeä satamakaupunki mausteiden kuljettamiseen. Se on on ollut myös Portugalin, Hollannin sekä Brittien siirtomaa(-kaupunki?) joten mielenkiintoista nähtävää löytyy varmasti! Meillä on perillä Keralassa oma minibussi, jolla me kurautellaan paikasta toiseen; ideana ois käydä teeviljelmäkukkuloilla, viettää yö venetalossa joka kulkee jokivarsia pitkin sekä käydä tsekkaamassa luonnonsuojelupuisto (tiikereitä ja elefantteja! jee) sekä vesiputouksia. Koko reissu me päätetään Intian kuuluisimpaan turisti- ja bilerantaan Goaan jonne lähes puolet koulusta on menossa, semmonen fiilis että näistä päivistä tulee ihan sairaita ja ikimuistoisia!!

kuvat x, x, x, x

Palaan takaisin kampukselle 16.3, eli jonkinlaista taukoa on siis varmasti luvassa. Lupaan ottaa paljon kuvia ja postailla heti kun ehdin ja oon toipunut mun reissusta haha. Ja hei te, jotka haitte UWC:hen tänä vuonna - tasapuolisesti onnea kaikille, teillä on varmasti kutkuttavat kuukaudet edessä haastattelukutsua jännittäen! 

Haleja täältä x

Lam

bald for a cause

... Ja nyt kampuksella näkee kourallisen kaljuja päitä, sillä kaikki leikattu tukka lahjoitettiin hyväntekeväisyytenä lebanonilaiselle syöpäyhdistykselle. Tää siis tapahtuu joka vuosi ja on täällä MUWCI:ssa jo jonkinlainen perinne. So so so much respect.

(Kunnollinen postaus tulossa myöhemmin tällä viikolla kun työtaakka keventyy! Lupaan.)