23.1.2014

W5B3

Etummaiset portaat johtaa mun huoneeseen, vasemmassa kulmassa näkyvä pytinki on wada vitosen common room, jossa on kaikki tarvittava kokkaamiseen ja joka toimii yleisenä hengailupaikkana.

Voisin vihdoinkin yrittää kertoa asumisesta MUWCI:ssa ja huoneen jakamisesta, kun tää aihealue kiinnostaa näköjään aika monia! Tuo (teille) outo kirjain- ja numeroyhdistelmä tuolla otsikossa on siis mun huone ja toinen koti. Meidän koulussa oppilaiden asuinalueet on jaettu "wadoihin", jotka on ikään kuin eri asuntoloita kampuksen sisällä. Eri wadoja on yhteensä viisi, ja mä oon siinä viidennessä eli uusimmassa joka rakennettiin vasta viime vuonna. W5 on täällä oppilaiden keskuudessa kutsuttu mm. nimillä luksuswada, hotelli, New York (?!)... Meidän kampus eroaa muista siten, että meillä ei ole perinteiset asuntolarakennukset mitä muissa UWC-kouluissa on tai niitä stereotyyppisiä jenkkiasuntoloita. Meillä on kahdeksan hengen talot, joissa on kaksi huonetta eli neljä henkeä jakaa yhden huoneen. Yhdessä talossa on kaks kylppäriä ja vessaa sekä oma piha hengailualueena.Wada 5 perheen kuopuksena kuitenkin on melko erilainen, sillä meillä ei ole omia taloja eikä kunnollisia pihoja vaan enemmän sellaista kunnollista asuntolameininkiä, vähän kuin kaksikerrokset rivitalot. Tytöt asuu yläkerrassa ja pojat alakerrassa, joten meillä tytöillä on kivat jaetut parvekkeet joista on ihana näkymä. Huoneet on wada vitosessa paljon isompia ja valoisampia suurien ikkunoiden ansiosta ja meillä on kaksi kylppäriä itse huoneessa (tää on asia joka aiheuttaa eniten kateutta muissa ihmisissä - ihan syystäkin :-D). Meidän wada on myös lähinnä koulua ja ruokalaa, joten koulumatka ei oo kuin ehkä maksimissaan viisi minuuttia.
Tässä siis ovi meidän huoneeseen! Kuten nimilapuissa näkyy, meitä on yhdessä huoneessa poikkeuksellisesti viisi - mikä on sinänsä melko ironista koska meillä on kuitenkin wada vitosen pienin huone.
W5 tulee siis sanasta wada ja sitten numerosta viisi, jos sattuu asumaan esim. wada kakkosessa niin tietenkin siitä tulee W2. B3 on wada vitosen tapauksessa ihan vaan huoneen numero, mutta kaikissa muissa wadoissa huone ilmaistaan esim. H10L, joista H on house, 10 on talon numero ja kirjain L tai R ilmaisee oikeaa tai vasempaa huonetta, sillä yks talohan on jaettu kahdeen huoneeseen. "Which wada are you in?" on tosi yleinen kysymys ja jos vastauksena kuulee "W4H6R" tai jotain samantapaista, tietää kaikki kampuksella minne mennä. Muille tää litania vaikuttaa vaan joltain sekasortoiselta kirjan- ja numeroyhdistelmältä, mutta meille opiskelijoille se tarkoittaa huonetta ja kotia. Wadojen kesken on arkkitehtuurin ja sijainnin lisäksi myös muita eroavaisuuksia, ja fiilis on jokaisessa hieman erilainen. Meillä on melko usein kaikenlaisia pienimuotoisia kilpailuja jossa nimenomaan kamppaillaan wadojen kesken, tarkoituksena on siis ylläpitää ja parantaa "wada spiritiä". Tästä hyvä esimerkki on viime postauksessa mainittu Capture the Flag, jossa koko wadan oli puhellettava yhteen hiileen saavuttaakseen jotain.

Tämmösen näkymän yleensä kohtaa kun avaa meidän oven ja katse kääntyy vasemmalle. Koska huoneet on yleisesti ottaen melko pienet, on tällaiset verhot tosi yleinen ratkaisu oman yksityisyyden saamiseen. Ne toimii myös jonkinlaisena sisustuselementtinä - mä esimerkiksi rakastan noita meidän huoneen verhoja!
Mä jaan siis huoneeni neljän muun ihmisen kanssa - kahden ykkösen ja kahden kakkosen. Vaikka ollaankin wada vitosessa, yksi "ylimääräinen" huonekaveri tarkoittaa sitä että oma tilaa ei todellakaan ole liiaksi. Meillä on puolet huoneesta jaettu kakkosille ja toisella puolella asustellaan me ykköset. Me ei mitenkään järkevästi saatu aseteltua omia sänkyjämme ja työpöytiämme, joten päädyttiin helpoimpaan ratkaisuun; pistettiin kaikki kolme sänkyä ihan vierekkäin ja samoin työpöydät. (Kuvaa en tästä ottanut koska you know, mun huonekavereiden yksityisyys ois vähän kyseenalainen siinä tapauksessa) Tää siis tarkoittaa periaatteessa sitä että omaa yksityistä tilaa mulla ei oo ollenkaan, ei edes mun omassa huoneessa sillä minkäänlaisia verhoja meidän sänkyjen välissä ei ole. Ainoa paikka missä voin olla täysin yksin on kylppäri - ja sekin lukittuna (:-D). Hassua kuitenkin on, että vaikka yleensä tarvitsen paljon omaa tilaa ja viihdyn hyvin yksinäni, ei oman tilan jakaminen 24/7 kahden muun ihmisen kanssa haittaa mua paljoakaan.

Yksi tylsä (ei oikeesti, procrastinationia kuten aina) ilta ekoina viikkoina ja päädyttiin askartelemaan meidän valkoselle seinälle maailmankartta. Piirrettiin myös omien maidemme liput ja pistettiin ne kartalle. Tapiwa on Zimbabwesta ja Maya Singaporesta, mä tietysti länttäsin itsekkäästi sekä Suomen että Vietnamin liput seinään.
Mulla on käynyt huonekavereiden suhteen tosi hyvä tuuri, sillä tullaan toimeen keskenämme tosi hyvin ja melko ongelmitta ollaan eletty yhdessä nää nelisen kuukautta. Oon paljon läheisempi mun ykköshuonekavereiden kanssa kuin kakkosten, sillä me tosiaan jaetaan täysin yksi tila ja muutenkin vietetään enemmän aikaa yhdessä. Me ollaan Tapiwan ja Mayan kanssa täysin erilaisia persoonallisuuksia, mutta jotenkin meidän yhdessäolo on jotenkin tosi luontevaa ja kitkatonta. Kylppärivuorojen kanssa ei oo ikinä ollut minkäänlaisia ongelmia eikä myöskään nukkumisen, joka on aika ennenkuulumatonta sillä oon aika kevyt nukkuja (tää saattaa johtua tosin myös siitä että oon aina niin hiton univajeinen). Me kaikki ollaan jonkinasteisia siisteysintoilijoita (ainakin tän paikan mittakaavalla :-D), joten meidän huoneenpuolisko on yleensä melko tiptop, vaikka turhaa tavaraa ja krääsää onkin aika paljon. Me liikutaan eri porukoissa sekä opiskellaan eri aineita minkä takia esim. koulussa meitä ei kauheesti yhdessä nähdä, mutta muuten vietetään kyllä melko paljon aikaa yhdessä.

Näkymää meidän ikkunasta! Viime lukukautena kaikki oli vielä vihreää monsuunin aikana, mutta nyt kaikki on melko keltaista ja ruskeeta kuivakauden takia. Nää isot ikkunat (ja niiden ansiosta valoisat huoneet) on yksi wada vitosen erikoispiirre sekä ehdoton plussapuoli!

Ihan yleisesti voisi sanoa että yksityisyyttä täällä ei kyllä saa kovinkaan paljoa, ja varsinkin jos on tottunut asumaan yksin isossa huoneessa, saattaa sopeutuminen olla hieman hankalaa. Huoneen jakaminen muiden kanssa opettaa kyllä paljon, sillä melko usein asiat ei hoidu oman pillin mukaan vaan kompromisseja pitää osata tehdä. Mulla on käynyt hyvä tuuri, mutta parilla mun kaverilla on ollut ongelmia huonekavereiden kanssa ja välillä ne on jopa kärjistynyt jopa huoneen vaihtamiseen. Melko usein nää tapaukset voidaan selvittää ihan puhumalla, ja sitä meitä kannustetaan täällä tekemään, sillä huoneiden vaihto on kuitenkin melko vaativa ja monimutkainen prosessi. Muutenkin täällä tuntuu olevan hieman sellainen käsitys, että huonekavereiden kanssa pitäis olla parhaita kavereita, mutta tärkeintä on kuitenkin se että tulee toimeen ja pystyy elämään sovussa samassa tilassa. Vaikka huonekavereiden kanssa ei oiskaan kuin paita ja peppu, muodostuu kuitenkin jonkinlainen side kun kerran asuu yhdessä sen vuoden ajan.

Mun työpöytä (joka näyttää sotkuiselta koska mulla on liikaa krääsää, raah) jota en oikeestaan kauheemmin käytä, hups... Mulla on paha tapa opiskella sängyn äärellä - ja herätä keskellä yötä huomaten että nukahdin mun kirjojen ja läppärin päälle. Not good
Huoneiden kolkkous on yleensä ongelmana kun elää asuntolassa tai muualla kuin kotona tai jakaa huoneen jonkun kanssa. Täällä se ei kuitenkaan oo ongelma, sillä erinäiset julisteet, tilpehöörit ja jouluvalot tuo sen kodikkaan tunnelman, mikä saattaa jäädä puuttumaan. Muissa wadoissa saa jopa maalata omat seinät sen väriseksi kuin huvittaa, joten huoneen voi todellakin yksilöllistää ja luoda sen lämpimän tunnelman. Voisin myös mainita että yks maailman parhaimmista asioista on kiistamättä se, että sun lemppari-ihmiset asuu noin viiden minuutin kävelymatkan säteellä. Meillä ei oo minkäänlaista ulkonaliikkumiskieltoa tietyn kellonajan jälkeen, joten on ihan tavanomaista harhailla kampuksella ja nähdä ihmisiä tekemässä nuudeleita common roomeissa tai muita kanssaharhailijoita pyjamiin ja viltteihin kääriytyneinä.

Sisustin mun seinän uudestaan sillä kyllästyin vanhaan :-D Hommasin ton maailmankartan Lontoosta, tykkään tosi paljon!
Nää kurkiorigamit on edelleen yks lemppareimpia asioita mitä mun huoneesta löytyy.


Tämmöstä nään joka aamu kun herään ja katson ulos ikkunasta, joka on ihan mun sängyn vieressä. En valita.

(mitä tää on, kaks postausta viikon sisään?! varsinkin kun mulla on mojova kasa koulujuttuja oottamassa, luulis että viimeistään nyt osaisi ottaa itseään niskasta kiinni ja oikeesti opiskella... ihan toivotonta tää meno)

18.1.2014

is 2 AM an emotion?

... tota on viime päivinä tullut mietittyä ihan kiitettävästi kun mun unirytmi on jo aika tehokkaasti sekaisin (lue: palannut ennalleen) ja yön pikkutunneilla se epätoivo iskee helpoiten. Nää pari ekaa viikkoa täällä on ollut yllättävän rankkoja, sekä sosiaalisesti että akateemisesti. IB on imenyt musta aika lailla kaiken energian pois kaikkine esseineen ja vaikka nyt pitäis koulun osalta pikkuhiljaa helpottaa hetkeksi, puskee kaikkialta lisää tehtävää. Onhan siinä hyviäkin puolia sillä tekemistä riittää eikä elämä täällä ole ikinä tylsää, mutta välillä kaipaan Suomea koska mulla oli aikaa vaan olla. Koko koulun ilmapiiri on ollut hieman alakuloinen näinä päivinä, koska me saatiin juuri tietää että ainakin kymmenen opettajaa lähtee täältä tämän termin loputtua - osa tän vuoden syksyllä avattavaan UWC Armeniaan tai ihan vaan muualle -  ja joillekin tää fakta oikeesti iskee aika raa'asti ilmat pihalle. Mäkin joudun luopumaan mun matikan ja ESS:n maikoista ja ihan rehellisesti sanottuna en ois ikinä osannut kuvitella että opettajiin voi kiintyä niin paljon. Opettaja-oppilas -suhde täällä on niin avoin ja tuttavallinen, että musta tuntuu että menetän rakkaita ystäviä.

© CF. Vasemmalla kanssani seisoo mun co-year Armi, oikealla rakkaat Egesu (Turkki), Lila (Brasilia) sekä Leila (Costa Rica) 

Mitä kaikkea täällä on sitten tapahtunut parin viikon aikana? Viime lauantai-iltana oli CF:n (Community Fund, joka kerää rahaa niille yhteisön jäsenille jotka sitä tarvitsee) järjestämä Winter Masquerade, jossa nimensä mukaisesti ihmisillä oli maski päällä oman henkilöllisyyden peittämiseksi - ei kyllä ihan toiminut, haha. Oli hyvää ruokaa ja juomaa tarjolla, pienimuotoisia kilpailuja ja tietenkin tanssimista. Muistan ennen tänne tuloa kuulleeni joltakulta että täällä jos missään oppii kahden vuoden aikana tanssimaan. En nyt tiiä pitääkö tämä väittämä mun kohdalla paikkaansa mutta ainakin hauskaa on :-D Tämmöset spesiaali-illat MUWCI:ssa varsinkin viikonloppusin on aika tavanomaisia, mikä tuo kivaa vaihtelua koulunkäyntiin ja rutiiniin sekä tsemppaa tulevaan viikkoon. Monet mun kaverit on vähän nyrpistellyt nenäänsä kuulleessaan että opiskelen sisäoppilaitoksessa, mutta to be honest meininki on täällä niin huippua, hakkaa Suomen lukiot 10-0.




© CF.Vasemmalla roomie picture! Oikealla the Vietnamese jeejee. Tämähän on aika hassu tilanne täällä koska mulla on sekä suomalaiset että vietnamilaiset co- ja second yearit :-D Sen takia oon esim. osallistunut kaikkiin Aasia- ja Eurooppa-tempauksiin. (Pakko kertoa vielä että Lucian päivänä - jota me Pohjoismaat vietettiin täällä 13.11 - me kuljettiin ympäri kampusta valkoset vaatteet päällä ja kynttilät käsissä neljältä aamulla, herätettiin kaikki oppilaat ja opettajatkin heittämällä meidän itse leipomat pullat niiden naamoihin :-D Tämmönen Lucian päivän perinne meillä siis täällä!)

Eilen illalla meillä oli Gomukhin (Gomukh on läheisessä kylässä sijaitseva luomufarmi jossa tosi monet opiskelijat käy viljemässä yhtenä aktiviteettinaan) pizza & movie night Art Centerissä (missä pidetään käytännössä Visual Artsin ja Film Studiesin tunnit) ja koko paikka oli pistetty niin kotoisaksi että huhhuh. Jouluvaloja oli kaikkialla, kangasnäyttö oli pistetty pystyyn leffan (Blancanieves, oli muuten tosi mielenkiintoinen!) katsomiseksi ja vilttejä sekä sohvia oli siroteltu sinne tänne. Gomukhin jäsenet teki ja paistoi nuotiolla pizzaa, joka oli tosi herkullista eikä maksanut ainakaan Suomen hintatasoon verrattuna lähes mitään. Tällä illalla Gomukh-tiimi pyrki keräämään rahaa tytölle, joka sairastaa leukemiaa.

Art Centre ♥♥ (vanha pöllitty kuva koulun FB-sivuilta koska atm kukkia ei näy missään ja tää ei sovi yhtään tähän postaukseen tai muihin kuviin MUTTA niin ihana paikka.)


 Eilen meillä oli myös legendaarinen Capture the Flag eli siis lipunryöstöä eri wadojen ("asuntoloiden") kesken! Lähes koko koulu ja kaikki opiskelijat osallistui tähän, mikä tarkoittaa siis lähemmäs 200 ihmistä. Wada 1 & 3 vs. Wada 2 & 4, mutta Wada 5, jossa mä asun, rakennettiin vasta viime vuonna joten liityin wada ykkösen ja kolmosen joukkueeseen. Koko kampus koulurakennuksia lukuunottamatta oli taistelutantereena ja voin sanoa ettei mulla oo ollut pitkästä aikaa näin hauskaa! :-D Me aloitettiin pelaaminen noin yheltätoista illalla ja jokaisen wadan tukikohtana oli common room, ja mua naurattaa vieläkin miten vakavasti me otettiin koko tää homma... Me raahattiin sohvat ja tuolit ja sängyt ja roskakorit ja ihan kaikki mahdolliset huonekalut tukkimaan ovet ja tiet jotka saattoi johtaa meidän reviirille, ihmiset kiipeili katoille jotta ne näkis kauemmas. Mä olin puolustusjoukoissa ja meillä oli oma koodikieli jolla me varoiteltiin toisiamme tulevasta uhkasta (muista opiskelijoista) :-D Kampus oli tosi pimeä joten näkyvyys ei ollut mitenkään kauheen hyvä, ja ympärillä kuulu aina huutoja ja kiljuntaa joten välillä tuli jonkinlaiset Nälkäpeli-vibat, haha. Med centre on ollut melko täynnä sillä ihmisiä loukkaantuu tässä pelissä joka kerta, itse asiassa mäkin vietin yön siellä lievän aivotärähdyksen takia sillä kaaduin ja löin pääni, hups. Mutta ihan älyttömän hauskaa oli ja ME VOITETTIIN ja se fiilis ja juhlinta pelin päättymisen jälkeen, huhhuh. Yks niistä hetkistä jolloin musta tuntuu että voisin vaan räjähtää kaikesta siitä rakkaudesta mitä tunnen tätä paikkaa kohtaan.

Pahoittelut sekavasta postauksesta, voin mahdollisesti syyttää mun lievää aivotärähdystä ja sitä päänsärkyä joka tykyttää vieläkin... Summa summarum kakkostermi on lähtenyt ristiriitaisin fiiliksin käyntiin, sillä toisaalta koulujuttuja ja muita velvollisuuksia on ollut paljon enemmän (=lisää stressiä) mutta oon myös tehnyt paljon spontaaneja juttuja jotka on tehnyt mut todella onnelliseksi. Theatre Season, joka on yks tärkeimmistä ja suurista tapahtumista täällä lähestyy uhkaavasti ja niin myös todellinen koulunkäynti, mutta ihan hyvillä mielin valmistaudun helmikuuhun joka tulee olemaan hyvin varmasti stressaavin ja kiireisin kuukausi tähän mennessä. Postaustahti siis jatkuu olemaan todella epäsäännöllinen, mutta yritän parhaani :-)


Haleja Suomeen! 
x univajeinen Lam

5.1.2014

"and for those who are coming back: welcome home."

... kuulutti maailman symppiksin lentokapteeni ikinä kun laskeuduttiin tänään kuudelta aamulla Mumbain lentokentälle. Lennettiin taas Istanbulin kautta ja koko matka oli suhteellisen kivuton, jeeppimatkalla kentältä koululle intialainen aurinko hehkui paljon kirkkaammin kuin kuukausi sitten. Nyt istun jo kotona (kampuksella) omassa huoneessa oman pöydän ääressä. Matkalaukut purin juuri ja se huone joka oli äsken vielä melko eloton alkaa näyttää taas siltä samalta huoneelta missä oon asunut jo reilu kolme kuukautta. Kampus on vielä suhteellisen tyhjä ja hiljainen sekä tietyllä tavalla ontto, koska kaikki se elämä jonka ihmiset tuovat mukanaan on vielä poissa.



Joululoma oli ja meni ihan liian nopeasti, monia asioita tuli tehtyä muttei kuitenkaan tarpeeksi. Tän kyseisen ajanjakson aikana syömisen, lahnaamisen ja nukkumisen lisäksi oon nähnyt kavereita, tuhlannut ihan pirusti rahaa kaikkeen turhaan ja ei-niin-turhaan (Suomen hintataso särkee mun sydämen), viettänyt joulua perheen kanssa Lontoossa sekä käynyt muutamassa koulussa pitämässä UWC-infon lukion ykkösille - kouluhommien tekoa tähän listaan en voi valitettavasti laittaa ja tän takia oonkin hieman paniikissa siitä miten huonosti mun kakkostermi lähtee käyntiin ääks. 



UWC:sta kertominen oli kieltämättä kyllä aika mielenkiintoinen kokemus. Miten sitä nyt osais rakentavasti kertoa asiasta, joka on muuttanut koko elämän? Hieman kyllä myös kieltämättä pelotti että hoidin koko homman vähän rimaa hipoen, enkä saanut välitettyä ihmisille kuinka ainutlaatusesta ja upeesta mahdollisuudesta onkaan kyse. Elämä on oikeasti tosi pienistä asioista kiinni; muistan kun itsekin epäröin hakemista niin paljon ja ihan viime minuuteillakin meinasin heittää valmiin hakemuspaketin postiin kävellettyäni roskikseen. Aika moni asia ois ollut eri tavalla jos olisin vaan päästänyt kirjekuoresta irti.



Kakkostermi alkaa virallisesti ylihuomenna; suoraan kouluun ja takaisin rutiiniin ilman mitään juhlallisuuksia. Tiedossa ehkä jopa rankin tai toiseksi rankin lukukausi - nyt pitäisi osata jo olla se ideaali UWC-oppilas sekä akateemisesti että sosiaalisesti, enää ei voi syydellä omaa uusavuttomuuttaan. Tieto tulevien kuukausien rankkuudesta pelottaa, mutta toisaalta monia tosi kivoja juttuja tulee tapahtumaan ja ehkä niiden voimin sitten selviää tästä kaikesta.

(kirjoitin tän postauksen eilen mutta netti oli niin hidas etten pystynyt julkaisemaan tätä lol happens all the time, varsinkin kriittisillä hetkillä kolmelta aamulla kun ois essee palautettavana parin tunnin kuluttua)