10.12.2013

VASTAUKSET ANSWERS जवाब

Hakeminen


Mistä sait idean hakea UWC:hen?
Kuulin ekaa kertaa UWC:sta muutama vuosi sitten kun mun sisko harkitsi hakemista. Siitä lähtien ajatus UWC:sta on aina pyörinyt pääkopassa, ja lukion ykkösellä tiesin, että mun on pakko edes yrittää. Klisee tai ei, onhan tää kuitenkin once in a lifetime chance!


Minkä takia halusit hakea UWC:hen?
(Tää oli osa mun hakemusta 170 sanan rajoituksella ja ai että oli vaikeaa sisällyttää kaikki tarvittava siihen)
Ihan lyhyesti sanottuna mua kiehtoi ihan mielettömästi ajatus siitä, että opiskelisin ja asuisin ulkomailla sisäoppilaitoksessa tosi kansainvälisessä ympäristössä. Kuinka saisin mahdollisuuden tavata ihmisiä ympäri maailmaa ihan erilaisista lähtökohdista.

Minkä takia hait IB:seen?

No siis IB:lle haku ei ollut niitä tärkeimpiä syitä miksi hain - se aspekti tuli ikään kuin kaupan päälle kun päätin hakea UWC:hen :-D
 


Onko hakeminen mahdollista vain IB:stä vai voiko hakea myös normaalista lukiosta?
Hain itse ihan normaalista lukiosta eli joo on mahdollista!

Kun hait IB:lle (tai siis pre-vuodelle), niin haitko sinne sillä ajatuksella, että haluat ulkomaille IB:lle?

Haha, itse asiassa hain UWC:hen ihan kansalliselta linjalta! Mun sisko kävi IB-linjan Suomessa ja näin miten vaativaa se oli, joten mua pelotti pelkkä ajatuskin IB:stä ja tyrkkäsinkin sen aika nopeasti kumoon yhteishaun aikana. Suomessa ainevalikoima IB-linjalla ei ole kauhean kattava, ja mua pelotti sitoutuminen pelkästään kuuteen aineeseen, sillä en ollut varma mistä kaikesta oon kiinnostunut.


_B024803

Haitko ihan normaalista lukiosta vai IB-lukiosta?
Olin Ressun lukiossa, joten meillä oli sekä kansallinen että IB-linja. Vaikka monilla tuntuu olevan semmonen käsitys, että IB-linjalta hakeminen tuo tietyn etulyöntiaseman, ei se kuitenkaan oo ihan totta. Mä itse hain ihan kansalliselta puolelta enkä missään vaiheessa kokenut olevani lähtökohtaisesti huonommassa asemassa :) Tietty IB-lukiolaiset saattaa kokea UWC:n koulusysteemiin sopeutumisen olevan helpompaa, mutta itse hakuvaiheessa sillä ei ole mitään merkitystä.


Paljonko sulla oli keskiarvo stipendiä hakiessa?
Mä en lukiossa tuijotellut arvosanoja niin paljoa, mutta peruskoulun päättötodistuksessa mun lukuaineiden keskiarvo oli siinä 9,5 paikkeilla. Lukioon mennessä mun arvosanat tippui hieman, mutta kyllä ne siinä ysin paremmalla puolella pysyi. Koulumenestyksestä ei kyllä kauheesti hakuvaiheessa tarvitse stressata, sillä kympin oppilasta ei vaadita - arvosanat vaan antaa valintakomitealle jonkinlaista osviittaa että tuutko selviämään IB-tutkinnosta :)

Osaatko sanoa, onko käytyjen kurssien määrällä väliä stipendiä hakiessa? (käyn vuorotyössä, joten mulla on n.4-5 kurssia per jakso, kun muilla on 6-7)
Oon melko varma ettei kurssien määrällä ole mitään väliä, arvosanoilla ehkä pikemminkin! Ihmiset suorittaa lukion eri tahtiin ja tässä tapauksessa laatu korvaa varmasti määrän :D Varsinkin kun vuorotyössä käyminen on ihan pätevä syy siihen miksi suoritat lukion hieman normaalia hitaammalla tempolla.


IMG_9923
Mitä vinkkejä annat hakemuksen tekoon ja mitä siihen pitää kirjoittaa?
Näin vastasin melko samanlaiseen kysymykseen: Sanoisin, että jokainen hakija on omanlaisensa ja sen takia tiettyä muottia hyvään hakemukseen ei ole. Kliseistä ehkä joo, mutta totta. Kannattaa tuoda omat hyvät puolet ihan vaan rohkeasti esiin eikä arkailla kehua itseään! Tietty jonkinlainen realismi pitää säilyttää, mutta hakemuksessa pitäisi näkyä sun itsevarmuus ja luottamus siihen, että oot juuri sopiva stipendiaatti UWC-kouluihin :)
Mun mielestä hakemuksen tärkein osa on 700-sanainen omaelämäkerta, sillä se on sun tilaisuus näyttää millainen ihminen oot! Tuo sanamäärä saattaa vaikuttaa ehkä suurelta, mutta loppujen lopuksi on todella hankalaa tiivistää koko elämä seitsemäänsataan sanaan. Sen takia suosittelisin, että aloittaisit sun omaelämäkerran luonnostelemisen ihan hyvissä ajoin - mitä kaikkea haluat tuoda itsestäsi esille, ja millä tavalla. Kannattaa muistaa, että valintakomitea lukee läpi huiman määrän hakemuksia, joten hyvällä omaelämäkerralla erotut helpommin joukosta.
Rehtorin ja opettajan suositukset kannattaa hoitaa ajoissa pois alta, sillä niiden takia on monet hakuprosessit tyssänneet. Kannattaa valita opettaja, joka tuntee sut sekä oppilaana että ihmisenä hyvin - luokattomassa lukiossa se saattaa olla hankalaa, mutta opettajan suositus sai ainakin viime vuonna olla yläasteen, eikä välttämättä lukion. Rehtorin suositus pitää olla kuitenkin sun lukion rehtorin.

Miksi uskot että juuri sinut valittiin?
Hirvee kysymys :D Mietin tätä itsekin aina silloin tällöin enkä kyllä ikinä tuu keksineeksi mitään pätevää vastausta… Oon asunut elämäni aikana kolmessa eri maassa (Intia ois listassa neljäs) ja altistunut kolmelle todelle erilaiselle kulttuurille, joten vois ehkä sanoa että mussa oli valmiiksi jo hippunen maailmankansalaista ja kiinnostusta näkeä sekä kokea paljon kaikkea uutta. Toki täytin myös akateemisesti kaikki kriteerit ja mulla oli jonkin verran kaikenmoisia harrastuksia takana. Kaikenlainen aktiivisuus ihan koulun ulkopuolellakin oli siis luultavasti hyödyksi, koska UWC-elämään kuuluu paljon muutakin kuin vain IB-tutkinnon suorittaminen.


Valitsitko itse Intian? Jos valitsit minkä takia?
Suomen kautta hakiessa koulut laitetaan siihen järjestykseen mihin haluaa eniten, ja mulla oli Intia tässä listassa kolmosena. Valintakomitea päätöstä tehdessään pyrkii ottamaan tän kyseisen listan mahdollisimman hyvin huomioon, mutta ei olisi ennenkuulumatonta jos sut pistettäisiin sun vikaan vaihtoehtoon. Oon siis enemmän kuin iloinen että pääsin Intiaan
:)


IMG_9934
MUWCI

Mitkä on suurimmat erot MUWCIn ja muiden koulujen välillä? Mitä MUWCIssa painotetaan? Minkä maiden koulut oli sun top3:ssa kun hait UWC:hen ja missä järjestyksessä?
MUWCI sijaitsee Intiassa, jossa osavaltiot eroaa toisistaan niin paljon että niitä voisi pitää jo erillisinä maina. Kehitysmaassa asuminen tuo aivan uuden ulottuvuuden UWC-kokemukseen ja täällä näkee miten raakaa mutta samaan aikaan kaunista elämä voi olla. Meillä ei koulumenestys ole niin suuressa asemassa, vaan vapaaehtoistyötä ja harrastuksia painotetaan todella paljon. Täällä yhteisössä eläminen on tosi tärkeää, minkä takia me opitaan tekemään kompromisseja sekä arvostamaan toisia kulttuureja ja ajatustapoja. Yhteisöllisyys on tosi iso juttu täällä, opettajat luottavat meihin ja sen takia meillä ei ole tiettyjä sääntöjä, esim. curfew mikä jossakin muissa kouluissa on.
Mulla oli Costa Rica, Swasimaa ja Intia mun top kolmosessa tuossa järjestyksessä. Näin jälkikäteen on hyvä sanoa, mutta oon tosi onnellinen, että mut pistettiin Intiaan :D


Onko siellä Intian UWC:ssä paljon ihmisiä, joilla on erityisruokavalio?

On kyllä joo! MUWCI:ssa on paljon intialaisia, jotka on suurimmaksi osaksi ihan uskonnollisista syistä kasvissyöjiä. Eli kaikkea pesco-vegetaristista laktoosi-intoleranssiin ja keliakiaan löytyy, joten erityisruokavalioiden kirjo on aika laaja. Mun on kuitenkin pakko sanoa että kauheesti valinnanvaraa ruoan suhteen ei meillä kummemmin ole, mutta täällä on kuitenkin melko helppo kokata itse jos aikaa vaan riittää. Koska kasvissyöjiä on runsaasti, meillä on useimmiten illallinen aina täysin lihaton.

Saako koulussa mielestäsi terveellistä ruokaa? Entä saako itse päättää milloin syö? Voiko ruokaa valmistaa itselleen erikseen?
Hmm no sanotaanko vaikka, että terveellisempääkin ruokaa vois olla tarjolla. Kouluruokaa tää kuitenkin on, joten siinä mielessä ihan mukiinmenevää safkaa tarjotaan. Meillä on tietyt ruoka-ajat, joten kauheasti päätösvaltaa siihen että mihin aikaan syö ei kyllä ole. Ruokaa voi kyllä aina valmistaa itselleen, jos siltä tuntuu ja aikaa riittää :)_B024711
Missä kaikkialla oot matkustanut Intiassa?
Tää lukukausi on ollut aika paljon vaan totuttelemista UWC-elämään ja IB-systeemiin joten kauheesti en ole ehtinyt matkustella! Lähimmässä suurkaupungissa Punessa piipahdan lähes joka viikonloppu, mutta sitä ei nyt ehkä voi ihan laskea… Projektiviikolla käytiin mun ryhmän kanssa etelässä Karnataka -nimisessä osavaltiossa ja asuttiin keskellä sademetsää sekä viidakkoa. Diwali -loman aikana suunnattiin kaveriporukalla Hampiin, joka sijaitsee myöskin Karnatakassa! Ihan uskomattoman kauniita paikkoja molemmat.

Eiks Intia oo malaria -riskialuetta(?) Eli joudutteko koulussa syömään kokoajan jotain malaria estolääkitystä?
Intiaan matkustaessa suositellaan lääkitystä malariaan vain tietyillä alueilla, ja esim. MUWCI:ssa riskiä malariaan ei ole ollenkaan. Ihan noin yleistäen isoissa kaupungeissa sekä turistikohteissa ei vaaraa tartuntaan ole, minkä takia mulla ei ole voimassa minkäänlaista estolääkitystä. Enkä kyllä tiiä yhtäkään oppilasta, jolla moinen olisi :D


Puhutteko Armin kanssa koskaan keskenänne suomea ja onko siellä muita suomalaisia kuin te?
Ekana kuukautena meidän kommunikointikieli oli pikemminkin tosi jäätävä finglish, mutta nyt se on kyllä kallistunut enemmän suomen puolelle. Toki jos ollaan isossa ryhmässä niin pidetään kieli ihan enkkuna, mutta kahden kesken puhutaan useimmiten suomea jotta se kielitaito ei ruostuis ihan kokonaan haha. Ja joo täällä on myös meidän super kakkosvuotinen Elias!

Ootko opiskellut koulussa tai onko joku kaveri opettanut hindiä sulle?
Meillä on MUWCI:ssa mahdollisuus opiskella hindiä IB-aineena, mutta vaikka se ei nappaisikaan, on jokaisella oppilaalla kuitenkin ekan vuoden aikana conversational hindi -kurssi. Siellä me opiskellaan tarpeellisia sanoja, vähän kielioppia sekä jokapäiväisiä fraaseja, jotta kampuksen ulkopuolella mentäessä kommunikointi paikallisten kanssa ois vähän helpompaa :) Oon myös omaksunut joitain tiettyjä sanoja mun intialaisilta kavereilta joita tungen koko ajan ihan englantiinkin mukaan, haha.

IMG_9925
Tekeekö MUWCI vapaaehtoistyötä? Jos tekee niin minkälaista?
Eihän se koulu itse tee vapaaehtoistyötä, vaan me oppilaat ;) Ei mut joo tekeehän se, kuten kaikki muutkin UWC-koulut. IB-tutkintoon kuuluu siis pakollisena osana CAS-ohjelma (creativity, action, service), jota täällä MUWCI:ssa me kutsutaan nimellä Triveni. Meillä on monia vapaaehtoistyömahdollisuuksia; luomufarmilla työskentelyä, HIV-positiivisten lasten kanssa leikkimistä, englannin ja tiedeaineiden opettamista lähikylien lapsille, kehitysvammaisten aikuisten kanssa oleskelua…


Onko siellä hyvät mahdollisuudet/aikaa harrastaa urheilua?
Meillä on ihan uskomattoman kauniit lenkkeilymaisemat, sen voin luvata. Kuntosali uima-altaineen löytyy, samoin kunnolliset tennis-, koris- ja futiskentät. Aikaa löytyy kyllä kunhan asettaa prioriteetit kohdilleen! 


Jääkö itselleen aikaa esim. urheiluun monena päivänä?
Kuten tossa aiemmin mainitsinkin, urheiluun jää aikaa lähes joka päivä jos haluaa. Ajanhallinnasta se on pikemminkin kiinni :) 


UWC:n parhaimmat ja huonoimmat puolet?
Oijoi näitä ois vaikka kuinka monta… Parhaat puolet on ehdottomasti kansainvälinen ilmapiiri, ystävyyssuhteet joita muodostat siellä sekä kaikki mitä opit luokkahuoneessa ja sen ulkopuolella. Yhdenä huonona puolena voisin pitää ehkä sellaista yli-idealistista mentaliteettia, joka vallitsee aika monen opiskelijan pääkopassa. Kuinka meidän pitäisi pelastaa maailma ja olla yli-ihmisiä vain koska me ollaan UWC-opiskelijoita.
_B085157

Onko ykköset ja kakkoset keskenään miten läheisiä?
Tää on ihan tapauskohtaista, monet ykköset hengailee pelkästään kakkosten kanssa kun taas toiset viihtyy enemmän oman ”batchin” kanssa. Ihan yleisesti jako ykkösiin ja kakkosiin ei kuitenkaan ole niin selvä mitä esimerkiksi Suomen lukioissa saattaa olla. 


Minkä maalaisia sun lähimmät kaverit siellä on? 
Hmm, tää on aika paha kysymys. Hollannista, Norjasta, Israelista, Yhdysvalloista, Singaporesta, Zimbabwesta, Tanskasta, Costa Ricasta, Puolasta sekä Intiasta varmaan ne kaikkein lähimmät!

Mitä asioita olet oppinut itsestäsi nyt ekalta lukukaudelta?
Kuulostaa tosi kliseiseltä, mutta oon oppinut asettamaan itseni ja onnellisuuteni etusijalle. Ennen mä vaan puskin eteenpäin keinolla millä hyvänsä vaikka se ei ollutkaan mieluisaa, koska luulin että sillä tavalla saavuttaisin kaiken mitä haluaisin. Vaikka tosiasiassa mulla ei ollut aavistustakaan mitä se kaikki on :D Oon oppinut luottamaan itseeni ja mun päätöksentekokykyyn paljon enemmän. UWC-elämä opettaa tosi paljon itsenäisyyttä ja se on ehkä asia, jota oon arvostanut eniten nyt ekan lukukauden loputtua. 


Oot varmasti oppinut tosi paljon uutta kaikista kulttuureista, eikö niin?
Joo tää UWC:n kliseisin mainoslause on kyllä pitänyt paikkaansa aika hyvin! Parasta on kuitenkin se tapa miten me opitaan uusista kulttuureista; ihan vaan hengailemalla toistemme kanssa eikä pänttäämällä oppikirjoista. Rakastan sitä kun joka päivä opin jotain uutta ja kuinka kaikista maallisimmistakin keskusteluista saa niin paljon irti. 


© Saloni Saraf. Vasemmalta oikealle: Yarden (Israel), minä, Zelma (Tanska), Aïda (Marokko), Abhishek (Intia)


Random

Onko jotain suunnitelmia sen suhteen, missä kaikkialla aiot reissata, kun palaat taas Intiaan?
Meillä on vissiin kolme muutaman päivän minilomaa ensi lukukautena ja sitten yhdeksän päivän Travel Week, jota ootan kaikista eniten! Kauheesti en ole suunnitelmia tehnyt - mun kaverit uskoo vahvasti spontaaniseen matkustamiseen - mutta kai siinä pakollisessa turistikohteessa Goassa tuun reissaamaan. Täällä aika lähellä meidän koulua on monia ihanilta kuulostavia paikkoja, esim. Aurangabad jossa voi bongata mini- Taj Mahalin :D Aattelin ehkä myös käydä visiteeraamassa pohjoisen aavikot ja suunnata pääkaupunkiin New Delhiin. Mikään ei oo kuitenkaan varmaa vielä, ja onhan tässä vielä koko joululoma aikaa miettiä.

Tuutko kesäksi Suomeen?
Joo tulen! Suomen UWC-yhdistys maksaa tiettyyn rajaan asti myös meidän lentoliput, joten ihan ilomielin hyödynnän sen mahdollisuuden. Ensi vuonna valmistumisen jälkeen aattelin kyllä jäädä Intiaan joksikin aikaa ja vain matkustella - jonkinlainen graduation trip siis, haha.

Onko sulla jotain suunnitelmia siitä, mitä aiot IB:n jälkeen?

Oon lähes 100% varma että vietän välivuoden. Miten vietän sen on vielä vähän pimennossa, mutta aattelin jonkinlaista vapaaehtoistyötä joko Etelä-Amerikassa tai Afrikassa. Haluisin kovasti myös palata takaisin Vietnamiin tai sitten asua vuoden Japanissa tai Ranskassa. Paljon on siis suunnitelmia mutta ensin pitää kuitenkin miettiä mistä ihmeestä saan haalittua rahaa niihin :D
 

Mitä kaikkea aiot tehdä joululomalla?

NUKKUA JA SYÖDÄ. Absolutely.
Mutta siis niin ihan yleistä rentoutumista ja kavereiden näkemistä, ja mulla on itse asiassa aika paljon kouluhommia tehtävänä myös… Me lennetään jouluksi Lontooseen moikkaamaan mun siskoa, joten oon kyllä tosi innoissani jee!


Taisi venähtää aika pitkäksi tää vastauspostaus, hups... Kiitos kaikille jotka kyseli, oli kiva vastailla teidän kysymyksiin! Kolmas kokonainen päivä Suomessa ja kulttuurishokki, joka iski palatessa takaisin (nurinkurista? joo) alkaa olla jo hälvenemään päin. Lomaa mulla on jäljellä vielä reilut kolme viikkoa, mutta tuntuu ettei sekään riitä, haha. Mutta niin, muistakaa että kysymyksiä ja postausideoita ja ihan mitä tahansa saa aina heitellä :)

2.12.2013

KYSY ASK पूछना

VIISI PÄIVÄÄ JA OON KOTONA!
Nöyrät pahoittelut tän blogin vähän kehnomman puoleisesta informaatioarvosta; lupaan skarpata ja kirjoittaa vähän asiallisempaa matskua kunhan pääsen Suomeen ja pääsen eroon UWC-elämän hektisyydestä sekä sen mukana tulevasta tunnemyrskystä. Nyt kuitenkin keskityn vikoista päivistä nauttimiseen koska mulla oli tänään vika koe eikä loppuviikoksi ole luvassa sen kummempia kouluhommia.
Ja tän takia siis kysymyspostausta kehiin jee! Pliis todistakaa etten oo väärässä ja että mulla on lukijoita, joilla on oikeesti jotain tyhjiä aukkoja UWC:hen liittyen. 

Hei te tulevat hakijat - ja kaikki muutkin: kyselkää ihan kaikkea mitä vaan tulee mieleen. Rakastan kysymyksiä, joten kommenttia vaan tulemaan ja teette mut super iloiseksi :D Toki kysyä saa aina heti kun jokin askarruttaa, mutta erillinen kysymyspostaus on ehkä kätevä tapa niittää useimmin kysytyt kysymykset yhteen :)
Aikaa on sanotaanko vaikkapa sunnuntaihin asti, jotta voin maanantaina jet lagisena vastailla teiän kysymyksiin!

Mun editoima ja osittain kuvaama video African & Middle East Regional Eveningista pari viikkoa sitten! Regional Eveningit on iltoja, jossa yleensä jokainen maanosa saa tilaisuuden esitellä omaa kulttuuriaan esimerkiksi show'n, ruokien ja leikkien avustuksella. Super kiinnostavia ja hauskoja häppeninkejä siis!

10.11.2013

hampi


_B034926 _B034876 _B034979 _B034950 _B034904 _B034927 _B034828 _B024642 _B024716 _B034819_B035019 _B035024 _B035018 _B024806 _B035103
Kaikki kuvat otettu Hampissa marraskuun alussa.

Projektiviikko Vanastreessa ja Diwali Exeat Hampissa takana, enää tasan kuukausi niin oon kotona. Kotikotona. Suomessa. 
Koska tää paikka on jo toinen koti. 

Takana paljon naurua, huolettomuutta, onnellisuutta sekä rakkautta. Vain vähän itkua, surua, ikävää sekä pettymyksiä. Edessä kokeita, esseitä, testejä, esitelmiä. Ehkä niiden mukana stressiä ja epätoivoa.

1/4 on kohta ohitse ja pelkkä ajatus siitä pelottaa ihan suunnattomasti. Kuinka vähän aikaa mulla on enää jäljellä. Mun elämä on muuttunut niin paljon niin lyhyessä ajassa enkä osaa edes selittää mitä kaikkea oon kokenut täällä. Kunpa te voisitte vaan tulla hetkeksi mun pään sisälle niin ymmärtäisitte. 

17.10.2013

palasia

_A104400
Henna, jonka otin pari viikkoa sitten eräässä katupuljussa (maksoi 250 rupiaa eli 3 euroa, Suomen hintataso tulee tappamaan mut kun palaan joululomalla takaisin) & ihanan ilmavat kukkahaaremipöksyt (jonka kaltaisia täältä löytää miljoonittain)
Voin aika varmuudella sanoa että tämä paikka on nyt koti. Elämä rullaa niin kuin sen pitääkin, paljon rutiineja on ehtinyt syntyä mutta sitäkin enemmän spontaaneja hetkiä. Draamaa, naurua ja itkua sekä epätoivoa, välillä on ollut yllättävän pahoja hetkiä. Kaksi kuukautta on nyt takana ja täällä ollessani oon oppinut monia monia asioita, mutta ennen kaikkea sen, että nautin elämästä paljon enemmän kun en vaadi itseltäni liikoja. Vielä parisen viikkoa sitten olin aina super stressaantunut ihan kaikesta mahdollisesta; halusin olla dynaaminen ja sosiaalinen tässä yhteisössä, halusin elää terveellisesti noudattaen säännöllistä unirytmiä sekä menestyä akateemisesti. Ja onhan tää toki mahdollista jos vaan tarpeeksi yrittää, mutta tämmösenä hermorauniona ahdistuisin ihan jo siitä yrittämisestäkin suunnattomasti.

Hyvä koulumenestys on aina ollut mun yks tärkeimpiä prioriteetteja. Sen takia mulle oli tosi hankalaa oppia olla välittämättä liikaa arvosanoista, ja rentoutua vaikka hommia riittäisikin. Nyt oon kuitenkin laskenut vaatimustason tosi matalalle; jos pääsen kokeista läpi, niin oon tyytyväinen. Nautin elämästä täällä paljon enemmän kun en juokse hyvien arvosanojen - jotka vaativat multa aika paljon työtä - perässä. Aina välillä muistuttelen itelleni että se tärkein oppimiskokemus, jonka UWC:sta tuun saamaan, tapahtuu pääosin luokkahuoneiden ulkopuolella.
PA084395
Mun nurkkaus meidän huoneessa. Meitä asuu yhdessä huoneessa poikkeuksellisesti viisi joten tilaa ei huimasti ole, ollaan laitettu kolme sänkyä ihan vierekkäin mikä on oikeastaan aika jees sillä mun huonekaverit on ihan parhaita! Pikkujutut kuten noi jouluvalot (jotka on muuten tyypillinen sisustuselementti täällä, love it!) ja tyynynpäälliset tekevät tunnelmasta paljon kodikkaamman :)

Ja täällähän on vaikka mitä tekemistä koulun lisäksi! Me valittiin lukukauden alussa trivenit, jotka siis vastaa IB:n CAS-systeemiä (Creativity, Action, Service). Trivenit ovat ihan yhtä tärkeitä kuin koulu täällä, ja ilman niiden suorittamista ei pääse IB-tutkinnosta läpi. MUWCI:ssa valinnanvaraa on todella paljon, minkä takia oon super ilonen että näitä saa vaihtaa lukukausittain! Niin pääsee sitten kokeilemaan sellasia juttuja mitkä kuulostaa kiinnostavilta. Täällä Intiassa meidän CAS-aktiviteetit on jaettu neljään eri ryhmään: Community Engagament, Campus Service, Action ja Creativity. Jokaisesta ryhmästä on pakko valita yksi, mutta toki enemmänkin saa ottaa. Sitä ei kuitenkaan suositella, sillä trivenit on tosi aikaavieviä ja niihin kuuluu panostaa ihan niin kuin kouluunkin. Mun trivenit on seuraavat:

Manavya (Community Engagement)
Manavya on järjestö, joka auttaa HIV-positiivisia naisia ja lapsia. Aina keskiviikkoisin meidän ryhmä kurauttelee jeepillä kolme varttia, kunnes ollaan perillä Manavyan lastenkodissa. Periaatteessa me vaan vietetään aikaa lasten kanssa; leikitään, piirretään, pelataan pelejä ynnä muuta sellaista. Mulla on aina ollut tosi hauskaa, ja kielimuurista huolimatta kommunikointi sujuu yllättävän hyvin. Kaikki lapset ovat HIV-positiivisia, mutta unohdan sen faktan aina, koska sitä ei todellakaan huomaa. 
Film Club (Campus Service)
Kuten nimestäkin jo huomaa, Film Clubissa me kuvataan, editoidaan ja luodaan videoita. Suurin osa meidän tehtävistä painottuu koulun tapahtumien kuvaamiseen sekä promovideoihin, mutta mitään rajoituksia (paitsi aika) ei oikeestaan ole! Meillä on nyt pari isompaa projektia harkinnassa, saa nähdä toteutuuko ne vai ollaanko me liian kiireisiä... Tää on yksi mun lempparitriveneistä, sillä oon aina ollut kiinnostunut videokuvaamisesta ja ihmiset Film Clubissa on ihan huippuja! Tässä (tarkkasilmäiset saattaa bongata mut) ja tässä vähän maistiaisia mitä me ollaan tänä vuonna jo tehty!
Japanese Culture Club (Creativity)
JCC-sessioiden aikana me tehdään vähän kaikenlaista, välillään opiskellaan japanin kielen alkeita sekä tehdään sushia, välillä kokeillaan kimonoita päälle. Superhauskaa siis! Japani on maana aina ollut lähellä mun sydäntä, ja voitte kuvitella miten paljon mun matkakuume vaan kasvaa ja kasvaa... 
Yoga (Action)
Päätin jo ennen tänne tulemista että tuun kokeilemaan joogaa. Meillä on joogaa aina sunnuntaina, joka on tosi sopiva lisä jo muuten aika rentoon päivään. Käyn myös keskiviikkoisin aamujoogassa ennen koulun alkua, mikä siis tarkoittaa että herään kello 5.30... Oon kyllä tykännyt todella paljon, tää ollut hyvä stressinlievittäjä. Ja onhan se aika must kokeilla joogaa kun kerran Intiassa ollaan :D

Mulla on myös epävirallisia triveneita (joista ei tule merkintöjä IB-tutkintoon): Flashmob, Jewellery Making Club sekä Vietfood, joissa käyn kuitenkin melko säännöllisesti. Täällä useimmat trivenit on sellaisia joissa voit käydä aina kun huvittaa, mikä on tosi kätevää, koska sillä tavalla ei tarvitse sitoutua liikaa.  

jee
Lähikuvaa mun seinästä! Mun siskon lähettämä paketti kotoa saapui pari viikkoa sitten, se sisälsi mm. ton unisiepparin jonka tein itse kaks vuotta sitten. Tuli heti paljon parempi fiilis (vaikka ei se mun vähäistä unimäärää ollenkaan paranna) kun on jotain tuttuja juttuja Suomesta täällä. Paperiorigamit taittelin kun koitin vältellä kouluhommia, ripustin ne roikkumaan mun sängyn yläpuolella roikkuvista jouluvaloista ja yllättävän kivalta näyttää!

Huomenna meillä alkaa yhdeksän päivän mittainen Project Week, jonka aikana koko koulu hajaantuu projektiryhmittäin ympäri Intiaa. Mun kohde on Vanastree eteläisessä Intiassa ja oon suunnattoman innoissani, mutta hieman pelokas myös. Näin lyhyesti sanottuna me tullaan auttamaan kyläläisiä maanviljelyssä sekä ihan jokapäiväisissä askareissa. Tuun asumaan koko viikon paikallisten kodeissa keskellä metsää suomalaisten mittakaavassa todella vaatimattomissa olosuhteissa, joten tää kokemus tulee olemaan todella mielenkiintoinen mutta varmasti vaikea myös! 

Viisi päivää projektiviikon loppumisen jälkeen meillä alkaa Diwali Exeat, joka käytännössä tarkoittaa viiden päivän lomaa! Diwali on valon juhla ja yksi tärkeimmistä juhlista Intiassa. Mä suuntaan isolla porukalla vähän etelämmäs täältä kampukselta, ja oon niin innoissani!! Meidän päämääränä on siis Hampi, pieni kylä, joka on kuuluisa Vijayanagaran raunioista. Hampin monumentit on Unescon maailmanperintökohde ja koko paikka vaikuttaa niin upeelta ja kauniilta että huhhuh! Matkustetaan siis kaveriporukalla ekaa kertaa "yksin" Intiassa, joten saa nähdä mitä käy. Monien mutkien jälkeen saatiin varattua bussiliput ja hostellihuoneet ihan kohtuulliseen hintaan, joten nyt vaan ootellaan matkapäivää. Tää on ihan uskomantonta miten aika juoksee niin nopeesti; meidän Hampi-reissun jälkeen enää vaan reilu kuukausi ja sitten lennänkin jo takaisin Suomeen!

hampi
x x x x

19.9.2013

ganpati bappa morya

Tällä hetkellä istun koulun medical centerissa, sillä mun maha alkoi näköjään kuukauden jälkeen protestoida paikallista ruokaa vastaan. Oon viettänyt täällä vasta yhden yön, mutta haluan jo epätoivoisesti pois. Täällä kaikki heittää med centerista tän tasoista läppää: "Med is like a prison. When you get in, you'll never know when you get out". And oh boy how true is that. Oikeastihan mun pitäisi käyttää tää luppoaika hyväkseni ja laskea matikkaa (en oo ollut tunneilla ikuisuuksiin), mutta nääh, ehtiihän sitä myöhemminkin. Tai oikeastaan ei.

_9034118
Wada 5 Room B3. Home. Portaat ylös ja oikealle.

Mitä mulle kuuluu? Mulle kuuluu kaikenlaista, kahdessa viikossa ehtii tapahtua yhtä sun toista. Oon ravannut lähimmässä kaupungissa Punessa joka viikonloppu, ylittänyt tien yksin (täällä siis ajetaan "väärällä" puolella. ja lehmät, pyörät, tuk tukit, ihmiset, bussit ja autot ovat kaikki samalla tiellä, joten voitte kuvitella sitä kauhun määrää), valvonut liian myöhään, syönyt mäkkiruokaa tuk tukin kyydissä, eksynyt liian monta kertaa, tanssinut kaatosateessa, tehnyt nuudeleita aamuyöllä. Oon kokeillut niin paljon uusia juttuja, etten enää edes muista kaikkia niitä. Elämä on kaunista mutta myös raakaa täällä, joten jos jäät pohtimaan asioita liikaa, juna lähtee kulkemaan ilman sua. Ja se kulkee niin nopeasti, ettet pääse enää kyytiin.

ganesh
© Wardah (Pakistan). Yrittäkää bongata mut :D

Viime viikonloppuna meillä oli Ganesh-juhla, joka oli ihan uskomaton! Lähes koko koulu lähti yhdessä kävelemään kampukselta alas lähikyliin. Värit ovat suuressa osassa, joten meidänkin päälle heitettiin värijauhoja, pääosin punasta ja pinkkiä. Ja noi värithän ei lähde pois kovin helposti, mun päänahka on vieläkin osittain pinkki yli viiden pesukerran jälkeen! Oon hieman katkera kyllä mun tummahiuksisuudesta, kampuksen melkein kaikki alunperin blondit omaavat nimittäin nyt pinkihtävän tukan :D Koko kävely kesti yllättäen aika kauan, sillä aina välillä pysähdyttiin tanssimaan ja huutamaan sekä peseytymään siihen asti, kunnes uusi satsi värijauhoja lensi taas päälle. Parasta kuitenkin oli, kun yhtäkkiä alkoi sataa kaatamalla; lopulta kaikki olivat punaisia ja likimärkiä ja rumia mutta samalla niin kauniita. Juhlimisen jälkeen meidän Ganesh-patsas laskettiin läheisen kylän, Khubavalin kautta kulkevaan jokeen, mikä siis kruunasi tän kaiken.

maya
© Tapiwa (mun roomie Zimbabwesta). Maya (mun roomie Singaporesta) & me lauantain Fashion Showssa, jossa kerättiin rahaa Community Fundiin. CF auttaa koulun opiskelijoita, joiden rahatilanne on heikko.


Koulunkäynti on nyt todella alkanut, ja muhun on iskenyt luultavasti jokaikisen UWC-opiskelijan dilemma: pitäisikö mun opiskella vai sosialisoida vai nukkua? Täällä pätee kolmen S-kirjaimen myytti: study, socialize, sleep. Voit valita kaksi, kolmatta et saa. Tällä hetkellä mun unimäärä on laskenut ihan minimiin; nukun sen 5-6 h yössä, mikä saattaa olla jollekin ihan tarpeeksi, mutta mä tarvitsen vähintään sen kahdeksan tuntia, jotta en olisi kuin kävelevä ruumis. Samalla joudun tekemään entistä enemmän töitä koulun eteen, sillä en oo opiskellut ikinä ennen enkuksi ja se hankaloittaa ja hidastaa läksyjen tekoa hieman. En kuitenkaan halua kykkiä nenä kiinni kirjassa koko ajan, sillä se ei oo sitä mitä tulin täältä hakemaan. MUWCI on niin paljon enemmän kuin pelkkää opiskelua, ja mua jää kaduttamaan suunnattomasti, jos en ota kaikkea irti tästä kokemuksesta.

PS. Jos sattumalta joku mahdollinen tuleva UWC-hakija on eksynyt tänne, niin mua saa vapaasti pommittaa kysymyksillä joko blogin kautta tai ihan sähköpostitse! Vastailen mielelläni :)

5.9.2013

arki

Kouluun liittyen: valitsin mun aineet. Meillä oli kahden viikon mittainen trial period, jossa sai kokeilla eri aineita ja opettajia mielensä mukaan. Itse palloilin aika monilla tunneilla, mutta lopulta päädyin näihin:

HL English Language & Literature
HL Economics
HL Psychology
SL Mathematics
SL Environmental Systems & Societies
SL Spanish Ab Initio

IB-tutkintoon kuuluu vähintään kolme pakollista HL eli higher level -ainetta ja kolme SL eli standard level -ainetta. Jos karkeasti määritellään, niin sanoisin että SL -aineet on aika lailla samaa tasoa mitä lukiossa vedellään, mutta HL -aineissa sukelletaan jo astetta syvemmälle, ehkä suurin piirtein yliopiston alkuvuosien tasolle. IB:ssä on se hyvä juttu, että saat valita vapaasti niitä aineita jotka kiinnostaa sua - ja valinnanvaraa on paljon, ainakin MUWCI:ssa. Itse tuskailin koko tän trial periodin ajan, sillä en osannut päättää niin monien kiinnostavien aineiden - ja opettajien - välillä. 

_9034221
Opiskelu englanniksi ei ole ollut  ihan niin haastavaa mitä aluksi pelkäsin. Mun casual english alkaa olla jo melko sujuvaa (ja vastaavasti mun suomi on mennyt lyhyessä ajassa ihan järkyttävään kuntoon; en osaa varmaan enää puhua kun tulen joulukuussa takaisin), mutta kaikki akateemiset ja hienot termit, mitä tunneilla käydään läpi, ovat vielä hieman hakusessa. Välillä turhauttaa, kun ei pysty osallistumaan keskusteluun niin hyvin kuin haluaisi (varsinkin kun  mun tunneilla suurin osa on natiivipuhujia), eikä ilmaisemaan itseään totuudenmukaisesti joutumatta kiertelemään ja kaartelemaan sanoja. Mutta tottumuskysymyshän tää on, parin kuukauden päästä en (toivottavasti) pidä tätä enää ongelmana.
 
Elämään liittyen: I love it here. Täydellinen paikka tää ei todellakaan ole, mutta jostain syystä kaikki ne virheet ja huonot puolet tuntuvat olevan osa tätä kaikkea. Välillä en saa nukuttua, koska lehmät ammuvat liian äänekkäästi tai viereisessä huoneessa luukutetaan musiikkia liian kovaa. Välillä ruoka on niin tulista, että saan juoda lasillisen vettä per suupala. Välillä joudun tappamaan kymmenen ötökkää jotta pääsisin nukkumaan ilman ininää. Välillä kastun litimäräksi kaatosateen yllättäessä kesken aurinkoisen päivän. Kaikki tällaiset pienet asiat olisivat ajaneet mut hulluksi koto-Suomessa, mutta täällä ne ovat normaaleja.

_9034186Elämä täällä on niin hektistä, että useimmiten et ehdi ees pysähtyä ja miettiä, mitä nyt oikein tapahtuu. Sen takia en välillä voi vieläkään uskoa että oon täällä. Haistan ja tunnen ja elän sen kaiken, mistä puolisen vuotta sitten vain haaveilin ja luin ja katselin kuvia sekä videoita. Joskus mietin onko se oikeasti Suomi-minä joka kokee tän kaiken, vai lähtikö musta jokin erillinen pala tänne Intiaan kun astuin turvatarkastuksen läpi Helsinki-Vantaan lentokentällä. Mulla ei ole ikinä ollut kunnollista vastausta kysymykseen "Where are you from?", mutta täällä se on entistä hankalampaa. Suomessa vastaisin aina Vietnam, mutta täällä sanon aina "Vietnam and Finland", vaikka se aiheuttaakin hämmennystä ja lisää kysymyksiä. Monet muut oppilaat tuntuvat olevan niin varmoja omasta identiteetistään ja kansallisuudestaan, kun mä taas lillun siinä välimaastossa. Välillä mua pelottaa, että en osaa edustaa kumpaakaan maata kunnolla, ja niin hyvin mitä mun pitäisi osata.

MUWCI:n maagisuus koostuu pienistä hetkistä. Rakastan sitä, kuinka ihmiset muistavat mun nimen, vaikka mä en välttämättä muista heidän. Rakastan sitä, kuinka aamutunneilla klo 7.30 kaikki haukottelevat ja hierovat unihiekkaa silmistään. Rakastan sitä, kuinka en ole ainoa joka istuu Economicsin tunnilla wtf-ilme kasvoillaan. Rakastan sitä, kuinka ihmiset tekevät parhaansa tehdäkseen jonkun syntymäpäivästä ikimuistoisen. Jokainen yö, jonka vietän tähtitaivasta tuijottaen ja syvällisiä jutellen vahvistaa mun uskoa siihen, että jonakin päivänä tää on koti.  Ei ehkä ihan vielä, mutta kohta.

Super lyhyt video, jonka kuvasin koulun Film Clubia varten. Käsi tärisee ja editointi töksähtelee joo, mutta en malta oottaa että saan oppia ja kehittyä paremmaksi! Internet Hill sijaitsee ihan meidän kampuksen lähellä, ja sieltä on ihan huikeet maisemat alas ympäröivään laaksoon!

25.8.2013

perillä

Niin monta asiaa on tapahtunut ja niin monta asiaa haluisin kertoa, mutta en tiedä miten. Tänään oon ollut poissa Suomesta tasan viikon, mutta viikko tuntuu pikemminkin parilta kuukaudelta. Hyvällä ja huonolla tavalla. Now where to start... Lensin siis mun suomalaisen co-yearin Armin kanssa Mumbaihin Istanbulin kautta. Matka kokonaisuudessaan oli ihan siedettävä, vaihto sujui hyvin ja lentokoneruoka - josta en yleensä kauheesti välitä - oli yllättävän hyvää. Meidän molemmilla lennoilla oli pikku televisiot kiinnitettynä edessä olevaan istuimeen, joten lopulta katsoin leffoja enkä nukkunut ollenkaan, mikä ei ollut nyt myöhemmin ajateltuna kauhean hyvä päätös :D Meidän kone laskeutui Mumbaihin puoli viideltä aamulla, jolloin kello oli Suomessa tasan kaksi aamuyöllä. Matkalaukut me saatiin kuitenkin vasta puolentoista tunnin päästä, sillä ensin piti jonottaa passport controliin, mikä oli aika puuduttavaa 12 tunnin matkustamisen jälkeen. Saatiin vähän maistiaisia intialaisesta byrokratiasta ja aksentista, mutta lopulta parin mutkan jälkeen selvittiin Armin kanssa ulos lentokentältä, jossa mm. meidän kakkonen Elias olikin jo odottamassa koulun kyltin kanssa.
 photo _8193933_zps7e7e69bf.jpg
Pala Mumbaita bussin ikkunasta. Hassua, kuinka oikeelle katsoessa saattoi nähdä tosi hulppeita kerrostaloja, kun taas katseen kääntyessä vasemmalle saattoi näkökenttään osua tän kaltaisia slummeja.

Mua varoiteltiin monesti kulttuurishokista, joka iskisi heti kun astuisin Intian maaperälle. Se ei ollut omalla kohdallani kuitenkaan niin järisyttävä mitä kuvittelin, sillä se osa Mumbaista, mitä pystyin haistamaan ja kuulemaan ja tuntemaan ja  näkemään bussin ikkunasta, herätti aika paljon Vietnam-viboja. 
Lähdettiin koulun jeepillä lentokentältä vasta siinä kymmenen maissa, sillä meidän piti odottaa muita ykkösiä saapuvaksi. Matka Mumbaista koululle kesti sen kuutisen tuntia, joka soljui kuitenkin ohi melko kivuttomasti, sillä väsymyksestä huolimatta me kaikki ykköset oltiin niin innoissamme, ettei maltettu edes nukkua. Ja ne maisemat, mitä bussista näki... Ei siinä halunnut pistää silmiä kiinni, koska joka sekunnilla näkee jotain uutta, mitä Suomessa ei ikinä pystyisi bongamaan. Kun koululle oli matkaa enää puoli tuntia, kaikki käytännössä hyppivät ylös ja alas omilla penkeillään, sillä oli ihan uskomatonta ajatella että me ollaan kohta perillä, että se mitä me ollaan odotettu monia kuukausia (tai jopa vuosia) tapahtuu vihdoin. 
 photo _8193959_zps88446cb9.jpg
Maisemaa bussin ikkunasta, kun päästiin jo pois Mumbaista ja oltiin lähellä Punea. Kaikkialla on niin vihreää, koska Intiassa on monsuuni meneillään.

Perillä meille annettin avaimet omiin huoneisiimme ja aikaa purkaa laukkuja sekä levätä omassa rauhassa. Mä asun wada vitosessa, jota kutsutaan luksuswadaksi; meillä on isommat huoneet, kaksi kylppäriä, parempi netti ja sen sellaista. Kuitenkin meidän common room ei ole vielä valmis, eikä meillä ole samanlaisia hengauspaikkoja kuin muilla wadoilla. Eli tässä on hyviä ja huonoja puolia, mutta oon itse kyllä todella tyytyväinen :) Meidän huoneessa asuu poikkeuksellisesti viisi ihmistä; kaksi kakkosta ja kolme ykköstä. Mun huonekaverit on Intiasta, Kiinasta, Singaporesta ja Zimbabwesta, eli erilaisia kansallisuuksia ja maita riittää kyllä!
Ekoina päivinä meillä ei ollut oikeastaan mitään erityisempää ohjelmaa; mä lähinnä vaeltelin kampuksella eksyen samalla, tutustuin uusiin ihmisiin, hoidin pakolliset byrokratiajutut ja muodollisuudet pois alta ja koitin vaan totutella siihen faktaan, että oon tosiaan täällä. Mua vähän harmitti, etten pääse viettämään synttäreitäni kotona perheen ja kavereiden kanssa, mutta se ajatus kyllä hävisi aika pian! Menin 20. päivä nukkumaan melko aikaisin siinä puoli kahdentoista maissa, sillä olin vieläkin hieman jet lagged, ja halusin myös nukkua varastoon tulevaa orientation (oikeastaan integration) weekiä varten. En kyllä ehtinyt edes maata sängyssä kovinkaan kauan, kun havahduin siihen että mun suomalaiset sekä vietnamilaiset co-yearit ja second yearit oli mun sängyn ympärillä kakun kanssa laulamassa synttärilaulua!! Kello oli kuulemma tasan kaksitoista yöllä ja päivä oli vaihtunut mun synttäripäiväksi ja he kaikki tiesivät sen ja mä olin sanaton. Mut houkuteltiin alas pihalle, ja portaita alas kävellessäni näin joukon ihmisiä, jotka myöskin lauloivat onnitellakseen mua. Sain haleja ja lahjoja ja onnentoivotuksia, suurin osa vieläpä sellasilta ihmisiltä, joiden nimiä en tiennyt tai muistanut. MUWCI-synttärit on kuulemma aina tämmösiä, joten en malta oottaa, että saan tehdä tän kaiken jollekin muulle. Spread happiness.
 photo _8213985_zpsdf683ea5.jpg
Mun synttärilahja!!! Mehua, kuukakkuja, merilevää, suklaata, tikkareita sekä hammastahnaa (:-D). (Silloin) tuntemattomat ihmiset oli nopeasti vaan heitellyt kaikkea (ruokaa) mistä ne raaski luopua tohon siniseen laatikkoon. Parasta.

Orientation week on jo aika lailla loppusuorallaan; huomenna meillä alkaa academic orientation, jolloin me käydään jo tunneilla ja katsotaan, mitkä aineet ja opettajat kiinnostavat tai natsaavat eniten. Meillä on ollut tällä viikolla monipuolista ohjelmaa leikeistä keskusteluihin, ajatuksena totutella meidät UWC-elämään ja MUWCI:in ylipäätänsä. Tänään meillä on illalla first year show, jossa nimensä mukaisesti vaan me ykköset esiinnytään. Kakkosten show alkuviikosta oli aika huikea, minkä takia meillä on aikamoiset paineet :D All in all kaikki on ollut mahtavaa, ja oon saanut nukuttuakin jopa sen kuusi-seitsemän tuntia per yö, mikä on siis aika saavutus täällä...Kuulostaa kliseiseltä, mutta täällä oppii joka päivä jotain uutta. Me ykköset edustetaan tänä vuonna 49 eri kansallisuutta, joten kulttuurillisia eriäväisyyksiä syntyy toki, mutta se tässä on koko jutun pointti ja mun mielestä on mahtavaa huomata, kuinka maasta, kansallisuudesta, uskonnosta ja kasvukulttuurista huolimatta meillä on kuitenkin aina jotain yhteistä. 

 photo _8224007_zps784ea2b2.jpg
Meillä oli yhtenä ohjelmanumerona campus tour, jossa me opiskelijat saatiin nähdä mm. miten koulun oma vedenpuhdistamo toimii. Kuvassa näkyy yksi niistä kylistä, jotka ympäröi MUWCI:a (koska koulu sijaitsee siis vuoren huipulla).

Mulla oli eilen homestay, joka tarkoittaa sitä, että mennään yleensä kahden opiskelijan ryhmissä läheisiin kyliin tietyn perheen luo ja nukutaan siellä yön yli. Mun kylä oli Shileshwar, joka oli niitä kauempia kyliä ja jonne kävely kesti suunnilleen tunnin. Oon ollut monesti Vietnamissa maaseudulla, joten tiesin ehkä hieman minkälaiset maisemat odottaisivat perillä. Ja silti Shileshwarin karuus iski aika pahasti päin naamaa. Totta kai oon lukenut lehdistä ja nähnyt netistä ja uutisista kuvia köyhemmistä asuinoloista, mutta on täysin eri asia kokea se kaikki itse. Talo, jossa yövyin, oli pienehkö ottaen huomioon kuinka monta ihmistä siellä vakituisesti asui. Länsimaalaista vessaa tai suihkua ollut, eikä myöskään hellaa; kaikki ruoka tehtiin avotulen äärellä. Syöminen tapahtui lattialla ja oikealla kädellä; vasenta kättä ei saa käyttää. Ja se ruoka; söin kaiken valehtelematta kyynelkanavat vuotaen, sillä se oli niin tulista. Mulla oli paikallista kieltä, marathia puhuva second year mukanani, minkä takia kommunikaation kanssa ei ollut suurempia ongelmia. Kylän ihmiset olivat vieraanvaraisia ja ystävällisiä, vaikka kielimuuria en saanutkaan täysin rikottua. 
Koska olin vieras, sain nukkua poikkeuksellisesti sängyssä enkä lattialla. Kyseinen sänky sijaitsi kuitenkin oviaukon lähellä, kahden metrin päässä lehmistä, jotka ammuivat ja rouskuttivat ruokaansa taukoamatta. Samassa huoneessa mun kanssa oli myös kanoja häkeissään, joten kieriskelin koko yön sängyssä eläimellisten äänien tahdissa. Ja samalla mietin, kuinka lukemattomat muut ihmiset maailmassa elävät tällaista elämää päivästä toiseen. Kuinka mä olen suunnattoman etuoikeutettu, koska saan mahdollisuuden elää sellaista elämää mitä parhaillaan elän.

 photo _8224015_zps6d8e014c.jpg
Kuvassa näkyy MPH:n (Multi Purpose Hall, jossa nimensä mukaisesti järjestetään juhlia, seminaareja yms.) edessä sijaitsevat portaat, jonne koko koulu mahtuu kerääntymään yhteen. Portaiden yläpäässä näkyy oviaukko luokkahuoneisiin, jotka on nimetty UWC-koulujen mukaan.


Oon vähän hakoteillä, mitä kaikkea mun pitäisi tai kannattaisi kirjoittaa. En kuitenkaan osaa kuvailla absoluuttisen tarkasti mitä tunnen ja mitä oon kokenut. En sanoisi, että oon muuttunut ihmisenä - se on tuskin mahdollista yhdessä viikossa - mutta mun elämä on kyllä tehnyt totaalisen täyskäännöksen. Kaikki on niin erilaista täällä ja mä yritän vieläkin totutella. Ja vaikka tää on ollut upeaa ja mahtavaa ja niin paljon parempaa mitä kuvittelin, ikävä iskee silti aina välillä. Mutta tiedän kyllä, että tuun pärjäämään täällä. 

Pitkä sekava postaus. Kiitos jos jaksoit lukea. 

18.8.2013

maailma on sun

_6162860
Eletään jo sunnuntaita ja mä istun sängyllä, jossa nukun vielä viimeisen yön ennen lähtöä. Olohuoneessa odottaa kaksi matkalaukkua, joista kumpaakaan en oo pakannut vielä valmiiksi. 

Kolmentoista tunnin kuluttua istun jo lentokoneessa matkalla pois kaikesta tutusta ja turvallisesta. Nyt yön pimeinä tunteina kaikki tuntuu kasaantuvan yhteen niin tiiviisti, että pelkään kaiken räjähtävän. Jännittää, surettaa, pelottaa, itkettää. Ihan uskomattoman paljon.

Mun elämä tulee muuttumaan ja mä itse tulen muuttumaan ja en edes ymmärrä sitä, koska mikään ei ole muuttunut vielä. En tiedä yhtään miltä tulevaisuus näyttää ja mulla ei ole aavistustakaan, mitä tapahtuu kun oon perillä.

Mulla on täällä niin paljon ihmisiä jotka välittää musta niin paljon, enkä tiedä miten reagoida siihen. Tiedän kyllä, että kaikki tärkeimmät ei katoo minnekään sinä aikana kun oon poissa. Ja tiedän, että mulla on kaikki hyvin, kun tuun takaisin.

111 päivää. Lähden ja tuun takaisin ja lähden sitten taas. Ja ehkä sillä tavalla siihen ikävään tottuu sitten pikkuhiljaa.

"You can love someone so much ... but you can never love people as much as you can miss them."

11.8.2013

seitsemän päivää

Oon nyt viime päivinä nukkunut tosi huonosti ja lähes joka aamu herään pieneen paniikkiin, mitä hittoa oon oikeasti tekemässä pyörii päässä aika moneen kertaan kunnes rauhoitun ja pelko häviää ja innostus palaa. Monet on vakuutelleet mulle näiden ristiriitaisten fiilisten olevan ihan normaaleja, eikä niistä kannata hermostua. Ja tottahan toi varmaan on, mutta on todella hämmentävää kuinka omat tunteet ja ajatukset heittelee laidasta laitaan, eikä niitä pysty itse kunnolla kontrolloimaan. Ja vaikka tää tuntuu nyt niin omalta jutulta, en mä voi mitenkään tietää, miten koen asian sitten ihan paikan päällä, kun alkuhuuma on laskenut ja arki iskee päin naamaa. En usko että tuun pettymään, mutta koitan olla asettamatta mitään ennakko-odotuksia. Ei ne kuitenkaan ikinä pidä paikkaansa, joten parempi olisi yrittää lähteä mieli avoimena.

_8033634
Meille jokaiselle uudelle stipendiaatille nimettiin koulukohtainen tuutori, joka on omasta UWC-koulustaan jo valmistunut (eli mun tapauksessa siis ex-MUWCI -läinen) ja valmiina vastailemaan kaikkiin sun kysymyksiin, koskipa ne opettajia, asuinoloja, ilmastoa, kouluaineita tai sosiaalista elämää. Mä näin mun omaa tuutoria kuukausien sähköpostittelun jälkeen tän viikon keskiviikkona, joten voitte varmaan uskoa ettei siinä vaiheessa kauheesti enää kysymyksiä riittänyt :D Mutta silti sitä juttua vaan tuli, mun mielestä on niin kivaa kuulla kaikkea ihan opiskelijan näkökulmasta, sillä tavalla saa sellastakin tietoa mitä ei vaikkapa koulun nettisivuilta pystyisi kalastelemaan. 

Eilen oli UWC-yhdistyksen järjestämä vuosittainen kesäpiknik Tähtitorninmäellä, jonne selvittiin pienen eksymisen jälkeen ihan tyylikkäästi (hävettää kyllä vähän helsinkiläisenä, mutta mutta). Oli ihan huippua nähdä muita nollia (eli siis tän vuoden stipendiaatteja), sekä monia tuttuja että uusiakin kasvoja. Huomattiin tässä nollien kesken, että aina UWC-piireissä lähtöinnostus nousee potenssiin miljoona jostain kumman syystä. Ehkä se on sitä, että saa ihan vapaasti hehkuttaa ja panikoida omaa tilannettaan? Oon yrittänyt muiden kavereiden ja varsinkin perheen kesken pitää tätä "joko mennään joko mennään"-pomppimista hieman kurissa, jostain syystä mulla tulee hieman huono omatunto siitä. Eihän mua tietenkään sureta kun pääseen uuteen, jännittävään ja eksoottiseen paikkaan, mutta fiilikset olisivat varmaan ihan päinvastaiset jos mä oisin se osapuoli, joka jää Suomeen.

_8033630
Mulla on vielä kasa asioita tekemättä ja ostamatta, huomenna olisi tarkoitus hoitaa ne pois alta mutta mut tuntien se viimeisen päivän paniikki iskee kuitenkin, riippumatta siitä kuinka hyvin valmistaudun ja teen asiat ajoissa... Pakkaamisen aloitin vihdoin ja viimein, se jäi kyllä siihen että heittelin kasan vaatteita mun matkalaukkuun ja turhauduin :D Nyt vielä naurattaa, mutta revin varmaan vikana yönä hiuksia päästäni kun kamaa vaan pursuaa yli, enkä haluaisi jättää kotiin mitään.

Paljon sekavaa tekstiä joo mutta tiivistettynä: en voi uskoa että viikko enää apua piilopaniikki