nää soi nonstoppina koko Lyon-matkan ajan - eikä kyllästymistä näy vielä missään
Tässä mun pitäis olla tekemässä jotain ihan muuta, mutta into ja kiinnostus siihen muuhun on täys nolla. Mun osalta lukion vika koeviikko on menossa, ja tieto siitä ettei mun numerot tule vaikuttamaan mihinkään syöksee motivaation aika pohjalukemiin. UWC:hen liittyen pitäisi täytellä papereita, varata lääkärinaika, metsästellä todistuksia ja kaikkea muuta maan ja taivaan välillä, mutta mulla on niin laiska ja aikaansaamaton olo ettei nääkään hommat suju niin rivakasti kuin pitäisi... Kävin kyllä tänään Maailma kylässä-festareilla levittämässä UWC:n ilosanomaa, harmittavan vähän oli kuitenkin sitä itse kohderyhmää paikalla. Mutta ainakin lentoliput saatiin ostettua (85 päivää lähtöön mitä), minkä takia ajatukset siintää jossain ihan muualla kuin asioissa, jotka pitäisi saada tehtyä niin pian kuin mahdollista :-D
Osallistuin siis meidän koulun Lyon-projektiin, minkä takia me majoitettiin ihania ranskalaisia viikon täällä Suomessa maaliskuun alkuvaiheilla, ja nyt vastaavasti taas lähdettiin Ranskaan niiden hoitoon kahdeksaksi päiväksi. Se viikko oli kokonaisuudessaan varmasti yks elämäni mieleenpainuvimpia, sillä sain olla uskomattoman kauniissa kaupungissa ihan mielettömien ihmisten ympäröimänä. Kaikista vapauttavinta oli kuitenkin omista rutiineista irrottautuminen ja mahdollisuus kokeilla uusia asioita ja nähdä miten elämä rullaa eteenpäin muualla. Sulla ei ole minkäänlaisia velvoitteita, vaan voit olla rauhassa utelias ja tutkiskella ja samalla unohtaa oman elämäsi, joka oottaa siellä kaukana sun paluuta. Ja nyt kun oon palannut takaisin, istun kotisohvalla potien jonkinlaista Lyon-darraa.
Vanhat suloiset talot, pikku putiikit ja ravintolat, joen varrella olevat kävelykadut, ahtaat ja mutkittelevat kujat... Rakastuin Lyoniin ja sen tunnelmaan, sillä vaikka kyseinen kaupunki onkin asukasluvultaan Pariisin jälkeen Ranskan toisiksi suurin, oli siellä tosi kotoisa ja turvallinen olo. Toki tää fiilis saattoi johtua siitä, että me elettiin kuin paikalliset sen viikon aikana, kun kerran ranskalaisten kodeissa asuttiin. Tietenkin joissakin must see-kohteissa tuli käytyä ja kuvia räpsittiin aika tiuhaan tahtiin, mutta muuten ei kauheesti turistimaisia hommia harrasteltu :D Mun mielestä tälläsessa vaihtoprojektissa kivointa on se, kuinka oikeasti pääsee näkemään sitä jokapäiväistä elämää eikä koe kaikkea pelkästään turistin näkökulmasta.
Yks viikko valui ohi aivan liian nopeesti, mutta hassua kuinka siihen voi samalla mahtua niin paljon onnellisuutta, haikeutta, surua, ärtymystä, toivoa ja suunnatonta vapauden tunnetta - on me dit que le temps qui glisse est un salaud
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti