5.1.2014

"and for those who are coming back: welcome home."

... kuulutti maailman symppiksin lentokapteeni ikinä kun laskeuduttiin tänään kuudelta aamulla Mumbain lentokentälle. Lennettiin taas Istanbulin kautta ja koko matka oli suhteellisen kivuton, jeeppimatkalla kentältä koululle intialainen aurinko hehkui paljon kirkkaammin kuin kuukausi sitten. Nyt istun jo kotona (kampuksella) omassa huoneessa oman pöydän ääressä. Matkalaukut purin juuri ja se huone joka oli äsken vielä melko eloton alkaa näyttää taas siltä samalta huoneelta missä oon asunut jo reilu kolme kuukautta. Kampus on vielä suhteellisen tyhjä ja hiljainen sekä tietyllä tavalla ontto, koska kaikki se elämä jonka ihmiset tuovat mukanaan on vielä poissa.



Joululoma oli ja meni ihan liian nopeasti, monia asioita tuli tehtyä muttei kuitenkaan tarpeeksi. Tän kyseisen ajanjakson aikana syömisen, lahnaamisen ja nukkumisen lisäksi oon nähnyt kavereita, tuhlannut ihan pirusti rahaa kaikkeen turhaan ja ei-niin-turhaan (Suomen hintataso särkee mun sydämen), viettänyt joulua perheen kanssa Lontoossa sekä käynyt muutamassa koulussa pitämässä UWC-infon lukion ykkösille - kouluhommien tekoa tähän listaan en voi valitettavasti laittaa ja tän takia oonkin hieman paniikissa siitä miten huonosti mun kakkostermi lähtee käyntiin ääks. 



UWC:sta kertominen oli kieltämättä kyllä aika mielenkiintoinen kokemus. Miten sitä nyt osais rakentavasti kertoa asiasta, joka on muuttanut koko elämän? Hieman kyllä myös kieltämättä pelotti että hoidin koko homman vähän rimaa hipoen, enkä saanut välitettyä ihmisille kuinka ainutlaatusesta ja upeesta mahdollisuudesta onkaan kyse. Elämä on oikeasti tosi pienistä asioista kiinni; muistan kun itsekin epäröin hakemista niin paljon ja ihan viime minuuteillakin meinasin heittää valmiin hakemuspaketin postiin kävellettyäni roskikseen. Aika moni asia ois ollut eri tavalla jos olisin vaan päästänyt kirjekuoresta irti.



Kakkostermi alkaa virallisesti ylihuomenna; suoraan kouluun ja takaisin rutiiniin ilman mitään juhlallisuuksia. Tiedossa ehkä jopa rankin tai toiseksi rankin lukukausi - nyt pitäisi osata jo olla se ideaali UWC-oppilas sekä akateemisesti että sosiaalisesti, enää ei voi syydellä omaa uusavuttomuuttaan. Tieto tulevien kuukausien rankkuudesta pelottaa, mutta toisaalta monia tosi kivoja juttuja tulee tapahtumaan ja ehkä niiden voimin sitten selviää tästä kaikesta.

(kirjoitin tän postauksen eilen mutta netti oli niin hidas etten pystynyt julkaisemaan tätä lol happens all the time, varsinkin kriittisillä hetkillä kolmelta aamulla kun ois essee palautettavana parin tunnin kuluttua)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti